lauantaina, maaliskuuta 01, 2008

Viipuri - Suomen ja kannaksen lukko

Sattumoisin puna-armeijan päivänä 23.2.08 Viipurissa

(klikkaa kuvia, näet ne suurempina, klikkaa linkitettyjä sanoja, niin saat lisää tietoa)

Ennen vanhaan CCCP:ssä oli paljon juhlapäiviä ainakin länsimaisen ihmisen mielestä. Toisaalta kun niiden lukumäärä sitten vertasi meidän kirkollisiin juhlapuhiin ja vapaisiin, niitä oli melko lailla yhtä paljon. Tosin juhlapäivän viettäminen silloin, ja ehkä vielä nykyisin kestää iivanalta pitempään kuin yhden juhlapäivän. Kun juhlapäivä nyt osui lauantaille, venäjällä oli virallinen vapaapäivä vielä maanantaina.

Nykyään puna-armeijan päivän tilalla on isänmaan puolustajien päivä. Yhä se samaistuu paljolti militarismiin, kuten sikäläinen kulttuuri yleensäkin.

Joka tapauksessa moinen juhlapäivä häiritsi ja haittasi minun vierailua suomalaisalkuiseen ja -peräiseen Viipuriin vakavasti. Venäjän tullissa menomuodollisuudet kestivät tunnin. Mutta paluu 3 tuntia!! Suomeen matkaavia venäläisturisteja oli koko päivän jonottomassa venäjän tullissa Suomeen menoa varten. Siinä sitä sitten herrakansan kanssa jonoteltiin.

Myös Viipurin posti oli kiinni. Eikä mikään muu taho myynyt postimerkkejä edes juhlapäivän kunniaksi.

Mutta Karusell-gipermarketti oli auki. Ostin sitten vaimon käskyn mukaan pampers-vaippoja perhepakkauksen, mehua monenlaista, teetä useata sorttia, Panorama tv-lehden - itselleni Oxota-oluen (8 volttia:), tupakkikartsan, limpparia jne.


Taistelupaikoilla

Lepolan ja Ristimäen hautuumaat - murtokohdat kaakkoisessa Viipurissa

Lepolan hautausmaa sijaitsee Viipurin itäosassa Ristimäen hautausmaan lähellä, jossa sijaitsivat VKT-linjan etummaiset pesäkkeet. Kannaksenkatu kulki hautausmaiden välistä.
Hautausmaat ovat luonnollisia asemapaikkoja ja tukikohtia. Kivisen hautuumaan aidan takaa oli hyvä lasetetella hyökkääjää ja sen suojassa siirtyä. Oikeastaan Viipurin pääsisäänajoväylä, maantie etelän suunnasta kannakselta eli Kannaksentie päättyi Lepolan hautuumaan kiviaitaan tuolloisen kaupungin kartan mukaan. Tie jatkui keskustaa ja länttä kohden Kannaksenkatuna/ Kalevankatuna.


Suomalainen rynnäkkötykki BT-42 Viipurissa. Siinä oli 114 mm haupitsi, mutta sen kraanaatit eivät läpäisseet modernien venäläistankkien panssaria. Tämä todettiin käytännössä Viipurissa 20.6.44. Kuvassa olevan rohjakkeen matkan katkaisi telan katkeaminen jalkakäytävän reunaan. Sitä ennen sotka oli osunut torniin surmaten vaunun johtajan ja lataajan.


Luin melko uutta kirjaa Viipuri 1944, jonka oli toimittanut sotahistorioitsija Elvfengren ja erikoissairaanhoitaja Tammi (nainen). Monet sotahistorian asiantuntijat ovat kirjoittaneet artikkelinsa Viipurin menetyksestä jatkosodassa, teemoittain aselajin mukaan jne. Ihan luettava kirja.

Joskin täyttä roskaa on Tammen lanseeraama väite, että oikeastaan Viipuria ei aiottukaan tosissaan puolustaa. Tätä osoittaisi varsinkin se, että kaupunki menetettiin niin nopeasti 20.6.1944.

Ristimäen hautausmaa keväällä 2007. Samalla h-maalla tärvelyssä m-merkissä luki, "kunnioita menneiden sukupolvien työtä ja muistoa".

Tapahtunut todistaa itsensä? Ja oven takaa kersana pappa-laatikaisen pojan kuulema juttu? Tai Airon väitetty paremminpäin selittely? Siitäkin huolimatta, että Kivisalmen läntistä puolta eli Tienhaaran taistelualuetta ei oltu ollenkaan ennalta varustettu kuten VKT-linjaa.

No soronoo tai nu vsjo rovno! Olkoonkin niin, että syyllisillä lienee oikeus vaieta tai salata, mutta valehtelu-oikeus on sitten jo heidän "omaa keksintöä".

Suomalainen sotahistoria tai sotilaskunnia ei tarvitse valheellista paremmin päin selittämistä. Viipurin menetys oli skandaali ja huonoa sotilasjohtamista. Ammushuoltoa ei ollut järjestetty, ei niin jalkaväelle kuin tykistöllekään. Siitä johtuen tai ainakin sen lisäksi puolustustaktiikka ei ollut ajantasalla tai siihen ei kyetty. Siiranmäen (13.-16.6.44) menetyksellisessä puolustustaistelussa käytettyä tuhovaa epäsuoraa tulta ja välittömiä vastahyökkäyksiä ei tapahtunut Viipurissa. Kaikki nämä aikaisemmin tiedetyt seikan myös mainittu teos vahvistaa ja todistaa.


Yksittäistaistelijan ja rivimiehen näkökulma ja tiedot meneillään olevassa taistelussa ovat yleensä kapeat ja vähäiset. Kuitenkin alla olevan veteraanin kertomuksen todistusarvo on suuri ja samansuuntainen myöhemmänkin tutkimuksen mukaan.


Onni Vilhelm Mäki, s. 28.2.23 Kuusjoki, korpraali 6. K/II P/20 Prikaati

Pataljoonaa lähdettiin kuljettamaan junalla 12.6. aamuyöllä kohti Viipuria. Juna saapui Tammisuon asemalle 19.6. aamulla noin kello viisi. Välittömästi lähdettiin marssimaan Viipurin keskustan halki kohti Ristimäen kaupunginosaa. Puolustuslinja sijaitsi Ristimäen hautausmaan keskiosan kohdalla jatkuen siitä läheltä Kelkkalan ravirataa. Taistelupaikkani sijaitsi n. 40 m:n etäisyydellä hautausmaan kiviaidasta. Juoksuhautaa sillä kohdalla ei ollut, mutta noin puolen metrin syvyisiä poteroita oli noin viiden metrin välein, joita syvennettiin illan aikana kenttälapioilla. Näköala oli hyvä vihollisen suuntaan, ensin loivaa laskevaa rinnettä, jonka jälkeen alkoi tasainen avoin maasto, jossa sijaitsi Kelkkalan ravirata. Illalla noin klo 22 tuli määräys viedä selkäreput hevosmiehen kärrylle. Ainoastaan aseet, patruunat ja leipälaukku otettiin mukaan asemiin, jonne joka mies siirtyi paikoilleen. Oli muuten viimeinen kerta, kun näimme reppumme ja hevosmiehen. Olemme kavereiden kanssa kummastelleet sitä, mihin hävisivät meikäläisten ajoneuvot, joita meni iltayön aikana Kannaksen tietä kohti vihollista. Aamulla noin klo 4 samaa tietä pitkin tuli vihollisen hyökkäysvaunuja, jotka asettuivat metsän reunaan riviin. Tässä vaiheessa ne eivät vielä tulittaneet. Samanaikaisesti hyökkäysvaunujen kanssa tuli jalkaväkeä huutaen "uraata", vaikka ei ollutkaan mistään rynnäköstä kysymys. Päivän aikana hyökkäysvaunuja liikehti metsän reunassa tulittaen hautausmaan Maaskolan puoleista aluetta. Meikäläisen ja varmaan monen muunkin mielestä hyökkäysvaunut olisivat olleet hyvä maali tykistölle. Mutta ainoastaan kerran tuli muutama kranaatti kyseiselle alueelle aiheuttaen heti vaunujen perääntymisen hetkeksi. Edelläoleva on vain yksi esimerkki siitä, että mikään ei toiminut. Päivän aikana ei vihollinenkaan ampunut tykistöllä hautausmaan seutua. Se vähäinen tulitus, joka oli, meni pitkäksi asemiemme yli. Yksi ilmapommitus osui kohdalle, mutta siitäkään ei aiheutunut meikäläisille tappioita. Raviradan länsipuolitse vihollinen suoritti unnustelevia hyökkäyksiä. Tulituksen aikana kuului usein, "ei saa ampua, omia on tulossa yli." Suoraan edessä raviradan suunnalla ei ollut panssarivaunuja eikä jalkaväkeä pyrkimässä eteenpäin. Noin klo 14.45 tienoilla vihollisen jalkaväkeä eteni vasemmalla olevalla hautausmaalla. Kova etenemishalu niillä näytti olevan, koska sotilaita juoksi pitkin hautausmaan kiviaitaa, johon poterostani oli matkaa n. 40 metriä. Siinä oli hyvä tilaisuus pitää kiviaidan päällä ja muuallakin hautausmaan alueella liikkuvia vihollisia kurissa. Siitä, mitä Viipurissa tapahtui 19-20.06.1944, on tutkittu ja kirjoitettu paljon, myös II/20. Pr:n 5.ja 6. komppanian osuudesta Ristimäen Kelkkalan alueella. Aluksi oli sellainen tieto, että vetäytyminen alkoi 6. komppanian alueelta. Myöhemmin on tullut korjaus sen alkamisesta 5. komppanian alueelta, joka käsitykseni mukaan tapahtuikin. Perustelen edelläolevaa lausuntoa sillä, että vihollinen oli hautausmaalla, joka kuului 5. komppanian vastuualueeseen ennen vetäytymistiedon tuloa 6. komppanian alueelle. Myös tapahtumien kellonajoista on erilaisia käsityksiä. Poteroni jätin klo 15.20. Silloin vihollinen oli edennyt autausmaalla jo huomattavasti yli poterolinjan tulittaen meikäläisiä pikakiväärillä. Huolto ei toiminut Viipurissa olon aikana ainakaan 6. komppanian alueella. Miehet kyllä tulivat toimeen muutaman vuorokauden ilman ravintoakin, mutta tyhjällä pyssyllä ei paljoa sodita. (kursivointi valkosuomalainen)


Mitään massiivista venäläisten läpimurtoa ei Viipurissa Ristimäen/ Lepolan hautuumaiden murtokohdassa tapahtunut. Muutamat panssarit kokeilivat kannaksentien puolustusta ja niitä ajoi miinoihin. Ainakin yksi tuhottiin malliksi. Vihollisen jalkaväki tunnusteli höökimällä Kelkkalan raviradalla suomalaisten linjoja.

Vihollisen tykistökeskitykset menivät etulinjan yli. Puolestaan oman tykistön toiminta oli olematonta. Se oli käyttänyt ennen varsinaisen taistelun alkua (klo 13) kaikki raskaan pston ja krh:n kranaatit. Kevyellä pstolla oli vielä putkeen laitettavaa mutta sekin säännöstelyn alla. Muiden yhtymien tykistön tulta ei osattu tai kyetty käyttämään hyödyksi.

Vihollinen lentopommitus osui pääosin rautatieuralle. Kuhlmeyn Stuka-lentue moukaroi aamupäivällä venäläisten panssarikolonnia Maaskolan kunnalliskodin edustalla. Punailmavoimilla eli stalinin punakotkilla oli täysi ilmaherruus. Silti omat Mersu-lentueet toimivat täydellä teholla 20.6. saaden useita pudotuksia Viipurin yllä ja lähistöllä.


20.6.1944
I./SG3 pommitti panssarikolonnaa Kaislahden aseman eteläpuolella 8 FW:n saattamana, hyökkäyskolonnaa Huumolan aukeilla 12 FW:n saattamana ja panssareita Viipurissa kolmeen eri otteeseen. Suomalainen ilmantorjunta ampui 3./SG3:n Ju-87:n alas Viipurissa. Taka-ampuja loukkasi itsensä hypyssä II./JG54 pudotti päivän aikana 7 viholliskonetta

Joka tapauksessa vihollisen manööveröinti aikaansai sen, että miehiä alkoi pitkin päivää valua taaksepäin. Tietysti ammuksia hakemaan, a-tarvikkeiden puute oli todellinen. Sitten kolme T 34 -venäläispanssaria eli sotkaa pääsi läpi. Se hermostutti kelvottoman huonosti varustettuja ja tuettuja suomalaisjoukkoja siinä määrin, että vetäytyminen alkoi toden teolla. Nämä päämäärättömästi Viipurin kaduilla kaasuttelevat tankit "mursivat" Viipurin puolustuksen.



Kuriositeettina 20 prikaatin lääkintähuollosta: sairasauto-osasto, sekä haavoittuneiden että kaatuneiden kuljettamiseen tarkoitetut kuorma-autojen kuljettajat kieltäytyivät ajamasta Viipuriin. Sen vuoksi Naistensairaalan JSP:n ainakin 10 haavoittunutta, n. 30 sankarivainajaa jäivät evakuoimatta. Tämän JSP:n lääkäri Salonen ja lääkintävääpeli jäivät vihollisen käsiin. Kaikkien heidän kohtalonsa on tuntematon.


Vertailun vuoksi

Talvisodan aikana Summan murtumisen 13.-14.2. jälkeen puna-armeijan joukot vyöryivät mieslukuisina ja panssareiltaan, tykistöltään ja muilta resursseiltaan ylivoimaisina kohti Viipuria. Sen edustalle tämä armaada saapui väliaseman käytyjen taisteluiden jälkeen 1.3.40.

Hyökkäyksen puna-armeijan yhtymät aloittivat ensin Hevossaaren - Huhtialan - Kangasrannan -suunnassa eli enemmänkin kannaksen rantatien/ Kuninkaatiensuunnalla kuin kannaksentiellä. Tästä taistelusta kerron toisessa artikkelissa.

Olennaista kuitenkin taisteluissa Viipurista on se, että talvisodan aikana siitä ei luovuttu. Epätoivoisesti ja suuria tappiota kärsien pidettiin asemat tankkeja väistellen maaliskuun alusta sodan päättymiseen 13.3.40 asti. Talvisodan sankarilliset suomalaiset sotamiehet osoittivat, että he pystyvät puolustumaan asutuskeskusta ja alueellista koskemattomuutta tehokkaasti mutta suurin uhrauksin.

Tuolloin Moskovassa olivat meneillään rauhanneuvottelut. Sodanajan valtiojohto, oiva taistelijapari pääministeri Ryti ja ulkoministeri Tanner panivat siellä parastaan. Valtionjohtomme ja päämaja edellyttivät jyrkkää vastarintaa lähes tappiosta piittaamatta. Nämä tahot enemmän tai vähemmän kuvittelivat, että rajalinja olisi etulinjan mukainen tai ainakin sinne päin. Kenraaliluutnantti Öhqvist puolestaan halusi vetäytyä Viipurista, välttää saarrostuksen ja säilyttää joukot taistelukelpoisina.

Mutta jatkosodassa Viipuri menetettin kuin varkain tai vahingossa, kaupungin viimeisenä päivänä 20.6.1944, 6-8:ssa tunnissa. Harvat taistelivat loppuun saakka kuten IV pataljoonan komentaja majuri Kirma. Hänen kohtalonsa jäi myös epäselväksi.


Kuka oli lopulta oikeassa?

Onko sillä väliä - Viipuri menetettiin. Ensin sodassa ja sitten rauhanteossa CCCP:lle.

Nyt sitä ollaan menettämässä henkisesti. Jotkut suomalaiset eivät Viipuria miellä, tunnusta tai sellaista halua ikiaikaiseksi suomalaiseksi maaksi ja suomalaisen kulttuurin ydinalueeksi. Virallinen Suomi ei uskalla edes puhua suomalaisten oikeuksista ja intresseistä karjalankannakseen ja muihin vääryydellä menetettyihin alueisiin.

Mitään väliä ole näytä olevan tavallisten suomalaisten uhrauksilla. Isoisäni menetti silmänsä, moni muu menetti enemmän. Minulle sillä on väliä. Ja näin uskon olevan monelle muullekin.


Haustausmaat tänään - pronssisotilaan tekosia?

Toisin kuin Ristimäen hautausmaan, Lepolan hautausmaan uudet siviiliasukkaat ovat ottaneet käyttöönsä. Sinne on pystytetty puna-armeijan sotilashautamuistomerkki. Siellä seisoo unohdettu Viipurin pronssisotilas. Edes vierailuni aikaan puna-armeijan päivänä sitä ei oltu muistettu neilikkatulvalla tai mauttomilla muovitekeleillä.



Viipurin Lepolan hautausmaan unohdettu pronssisotilas puna-armeijan päivänä -08. Ja hyvä niin!



Keväällä 2008 venäläiset viettivät taas ns. voitonpäivän militaristista bakkanaalia myös Viipurissa. Ja laskivat seppeleitä kuvassa näkyvälle "Viipurin pronssisotilaan" patsaalle. Taas ylistettiin sitä, että neuvostosotilaat nimenomaan vapauttivat Viipurin. Joku itsetietoisempi maa kuin Suomi lähettäisi nootin tälläisestä virallisesta, tietoisesta ja toistuvasta valehtelusta.

Venäläiset ovat tuhonneet molemmat hautausmaat suomalaisista haudoista ja muistomerkeistä tai tärvelleet ne kelvottomiksi. Ja tasoittaneet puskutraktoreilla jopa niin, että poteroitakaan/ juoksuhautoja ei ole enää havaittavissa. Lepolan hautausmaan maalla näkyi suomalaisia hautakiviä, joista oli pyyhitty suomalaiset henkilötiedot pois mutta pantu venäläisen vainajan nimi päälle tai toiselle puolen kiveä. Puolestaan hautaristejä ei ole kierrätetty. Ne on katkottu juuresta rahanarvoiseksi vaihtotavaraksi. Molemmilla hautausmailla, etenkin Ristimäellä, hautoja on ryöstetty ne auki kaivamalla. Myös narkomaanit käyttävät niitä piikittämispaikkoina.


Näin kertoi myös melko hyvä FST:n tv-dokumentti Viipurista, tieto perustuu Stepakovin ja Balashovin kirjaan, joka käsittelee karjalankannasta sotien jälkeen. Tämä kuului vuonna 1948 alkaneeseen kommunistis-venäläiseen kulttuurivallankumoukseen, jonka tarkoituksena oli pyyhkäistä kaikki suomalaisuus Viipurista ja kannakselta eli nykyiseltä Leningradin alueelta. Paikkakuntien ikiaikaiset nimet muutettiin täysin ja venäläistettiin. Vain muutamia poikkeuksia jäi muistuttamaan suomalaisesta perinnöstä.

Viime kesänä suomalaiset ja venäläiset tahot aloittivat Länsi-Viipurissa sijaitsevan Sorvalin hautausmaan kunnostamisen eu-rahoituksella. Eu-rahallaankaan ei kuitenkaan voida ennallistaa kaikkea. Muun muassa päätie lännestä Kivisalmen massiivisen sillan yli on venäläisten toimesta peruuttomasti oikaistu Sorvalin kohdalla kulkemaan hautausmaan päällä.

sunnuntaina, tammikuuta 27, 2008

Valokuvia taistelupaikoilta

En ole pitkään aikaan jaksanut tai viitsinyt kirjoitella matkakertomuksiani. Ennen oli vain työelämä. Mutta nyt myös perhe-elämä. Ja ikääkin piisaa vaikka reservin nostomieheksi!

Kerrottavaa kyllä olisi. Kuva voi joskus kertoa enemmän kuin pari sanaa. Sen vuoksi klikkaamalla yllä olevaa linkkiä (poistetettu) pääset katsomaan valokuvia reissuilta karjalankannakselle, inkeriin, Nevanlinnaan ja vähän muuallekin.



Kuvassa kynttilä (26.1.2008) tietysti suomalaisten sotilaiden ja erit. kentälle jääneiden sankarivainajien muistoksi Viipurin edustalla ns. Rotanpesän suunnan valtamaantien varrella suomalaisen ps.estekiven päällä.

Linja kuului Talvisodan T(aka)-asemaan, myöhemmin jatkosodanaikaiseen nk. VKT-linjaan

Enemmän voit lukea teoksista H. Öhqvist (1950): Talvisota - minun näkökulmasti ja alla olevasta kirjasta Jaakko Hakalan kirjasta Summa (1960) noin s. 226 (tämän aarteen olen hankkinut Turusta 22.4.1995).

Kirjan nimi
Summa
Kirjailijat
Hakala Jaakko
Sisältö
Kertomus 3. (6.) ja 5. Divisioonan vaiheista talvisodassa 1939-40
Luokka
92.73 Suomen historia
Kokoelma
PK V
Kustantaja
Otava
Kustannusvuosi
1960






sunnuntaina, maaliskuuta 11, 2007

Viipurin taistelupaikoilla



Rajanylityksen epäsymmetriasta

Päätin piipahtaa bensantankkausmatkalla, kun työn puolesta joutui taasen kurvailemaan ympäri Suomea.

Suomen raja-asemalla oli muutama ajoneuvo, voittopuolisesti venäläisiä. Jopa aamupäivällä oli jonoksi asti venäläisiä tulossa Suomeen päin. Rajaliikenteessä toistuu sama kaava - aamulla venäläisiä jonottaa Suomeen päin ja illalla taas venäjälle sekä Suomen että venäjän tullissa.

Missä ovat suomalaiset? Muutama "hullu" tai suomalaisilla rekkareilla varustettu ajoneuvo oli herrakansan joukossa. Nimittäin s a m a s s a pitkässä jonossa Suomen puolella, mutta o m a s s a hitaassa jonossa venäjän tullissa.

Toisin kuin venäläisten Suomen tullissa, venäjän tullissa suomalainen joutuu maksamaan pankkiin autositoumuksesta 103-115 ruplaa. Pankki on monta kertaa päivässä kiinni, tunnin ja puolen tunnin taukoja. Se merkitsee suomalaisen autojonon pysähtymistä. Samaan aikaan venäläinen liikenne soljuu normaalisti läpi, eikä maksa mittään.

Toisin kuin venäläisten Suomen tullissa, suomalaisten täytyy tullata autonsa so. tehdä tulliselvitys toisessa paikassa venäjän raja-asemalla. Tämä kestää, varsinkin kun virkailija päättää pitää ruoka-, kusi-, tupakka- tai muun tauon. Kukaan ei tietysti tuuraa venäläistä tullivirkailijaa. Mutta veli-venäläisen ei tarvitse kuin näyttää ajoneuvonsa rekisteriotetta Suomen viranomaisille.

Suomalaiset on näillä venäjän tarkoituksellisilla toimenpiteillä ajettu mainituilla syrjivillä toimenpiteillä pois rajaliikenteestä. Parasta tai perveisseintä tässä on se, että Suomi ja EU ovat rakentaneet heille nuo raja-asemat ja tehneet kalliita investointeja rajan omalle puolelleen rajaliikenteen sujuvuuden edistämiseksi.





Kuvassa entinen suomalainen kk-pesäke Tienhaaran alueella, harvesterin piippu on osoittanut Liitsaaren suuntaan

Suomalaiset poliitikot ovat kyvyttömiä ja haluttomia puuttumaan tilanteeseen. Lähetettiin kirje Moskovaan. Suomalaisia poliitikoita ei kiinnosta suomalaisten omien oikeuksien ajaminen. Ehkä se on liian vaikea laji saada tuloksia aikaan ja pistää itsensä likoon tässä venäjän ymmärtäjien maassa.

Virkamieskunnassakin esiintyy samaa seisovaa ilmaa. Kysyttäessä asiaa suomalaiselta konsulilta, ryhtyykö Suomi toimiin autositoumusmaksun poistamiseksi määräämällä vastaavan maksun venäläisille, hän sanoi sen olevan järjetöntä (sic!).

Uskooko venäläinen vastaavia/ samanlaisia vastatoimenpiteitä v a i toivomuksia sopimuksien noudattamisesta tai syrjivän kohtelun poistamisesta? Yli vuoteen ei ole tapahtunut muutoksia.

Joka tapauksesssa tälläiseen "halveksuttavaan ja rahvaanomaiseen" bensaturismiin minulla on tapana yhdistää vierailun johon Suomen historiaan liittyvään aiheeseen. Ajankohdan (maaliskuun alku) huomioiden keskityin Talvisodan viimeisten päivien taisteluihin Viipurissa.


Talvisodan viimeisen aamun verilöyly

(klikkaa kuvia ja karttoja, näet ne suurempina)





Helmi-maaliskuun taitteessa 1940 väsyneet suomalaiset joukot vetäytyivät Viipuriin noin 10-15 km:n itäänpäin sijainneesta Väliasemasta.

Uutta puolustusasemaa kutsuttiin Taka-asemaksi (T-linja). Se kulki kirjaimellisesti Viipurin edustalla ja porteilla. Viipurista katsottuna se alkoi oikealta Suomenlahdelta rannalta Petäjäsaaren kohdalta ja mantereella Lintumuksessa, jossa tulee Rantatie (Kuninkaantie) Koivistolta Viipuriin. Sitten rintamalinja alkoi Käremäenlahdesta ja kulki kaupungin itälaitamilla jatkuen radan yli pohjoiseen erilliseen Karjalan kaupunginosaa, sieltä Tammisuon aseman tienoille ja edelleen Talia kohti.


Kyyryssä Talvisodan aikaisella ps.esteellä Viipurin laidalla kohdassa, jossa este ylittää satamasta ratapihalle johtavan rautatien

Kaupungin laidalla taisteltiin rajusti peräti kymmenisen päivän ajan. Ryssä todella yritti saada aikaan näkyvää menestystä valloittamalla Suomen toiseksi suurimman ja kansainvälisesti tunnetun kaupungin. Mitään merkittävää menestystä Talvisota ei ollut CCCP:lle tuonut, vaan yleistä kansainvälistä ihmetystä puna-armeijan kyvyttömyydestä.

Viipurin edustan taistelujen aikaan alkoivat Moskovassa rauhanneuvottelut. Ne tunnetusti johtivat Moskovan välirauhaan, joka alkoi 13.3.1940 klo 11.00. Tämä oli myös eräs syy suomalaisten vastarinnan jyrkkyyteen.
Mikkelin päämajasta E. Heinrichs vaati Viipurin taisteluja johtanutta ja vetäytymishaluista H. Öhquistia pitämään Viipurin huolimatta raskaista tappioista ja venäläisten tunkeutumisesta Viipurin eteläpuolella Viipurinlahden yli (valtamaantie Viipurista Kotkaan) ja pohjoisessa Portinhoikan tienoille (uhkasi yhteyttä Lappeenrantaan).

Itse kaupunkia puolusti erinomaisesti menestynyt "kylmä-kalle" K. A. Heiskasen komentama JR 7. Pohjoisessa sen vastuualue päättyi Papulanlahteen (väliraja). Siellä JR 15 oli asemissa kaupungista erillisellä Karjalan esikaupunkialueella ja Rotanpesällä itäänpäin vievän tien suunnassa. Myös näistä suunnista ryssä pyrki Viipuriin yhtä päättäväisesti kuin kantakaupungin luona.




Tankki (T-26) on tarkalleen siinä paikassa, johon puna-armeija Viipurissa pääsi, Patterinmäellä suomalaisasemien edustalla. Kuvan panssari on 2005 nostettu Viipurinlahdesta Vilajoen kylän läheltä.


Käskystä Öhquist lykkäsi viimeiseen saakka vetäytymistä. Keskiyöhön 12.3. mennessä suomalaisjoukot sitten vetäytyivät kaupungin laitamilta pari kilometriä länteenpäin Patterinmäen-linjalle. Se sijaitsi varsinaisella kaupunkialueella - Patterinmäeltä ratapihan yli Papulaan. Suomalaiset sytyttivät palamaan asemien edessä olevan kaupunginosan mm. Kolikkoinmäen.

Vaikka vihollinen varmuudella tarkalleen tiesi rauhan alkamisesta klo 11.00, se ryhtyi aamulla massiiviseen rynnäkköön vallatakseen Viipurin. Siitä, oliko tällä järjettömällä liikkeellä tarkoitus saavuttaa symboli "voitolle" ja nöyryyttää suomalaisia verilöylyllä, ei ole tietoa.

Joka tapauksessa rauhantuloon saakka jatkunut hyökkäys ei johtanut kuin mittaaviin miestappioihin ilman tulosta. Pelkästään Viipurin rautatieaseman ratapihalle, jota pitkin tapahtui varsinainen panssarihyökkäys (ainakin 20 kpl), tuhottiin 9 venäläispanssaria.


Susipari Tienhaarassa




Kivisalmi sijaitsee kartan oikeassa ylänurkassa, missä sillat ylittävät kapeikon

Maaliskuun loppupuolella minulla oli aikaa ennen Pietarin junantuloa tutustua Tienhaaran taistelumaastoon Kivisalmen länsirannalla.
Viipurin skandaalimaisen menetyksen 20.6.1944 jälkeen suomalaiset joukot asettuivat asemiin ennalta varustamattomaan maastoon Kivisalmen länsirannalle eli välittömästi Viipurin kaupungin länsipuolelle. Lohkoa puolusti eversti Alpo Marttisen komentama JR 61. Taistelut kestivät tällä kohtaa 22.6. - 27.6.44, jolloin puna-armeija yritti moneen otteeseen ylittää siinä onnistumatta kapean vesistölinjan tällä kohtaa, jossa Saimaan kanava laskee Viipurinlahteen.



Nykyään paikalla sijaitsevat korkeat maantie- ja raidesillat, jotka jokainen Viipurin kävijä muistaa. Suomen - ja sota-aikaan matalat maantie-ja rautatiesillat kulkivat nykyisen korkean maantiesillan alla. Niiden vanhat penkereet on vielä havaittavissa maastossa.
Maasto on muuttunut myös Liitsaaren kohdalla, joka sijaitsee nykyisen rautatiesillan alla (tukirakenne) ja jonne ryssä on tehnyt pengertien.

Varustamattomuus on vieläkin havaittavissa maastossa. Mitään varta vasten rakennettuja bunkkereita ei alueella ole, ja juoksuhaudat ja pesäkkeet ovat matalia. Tämä johtuu osaksi myös kivisestä ja kallioisesta maastosta. Mutta vanhan jalkaväki- nyt jo nostomiehen silmä erottaa paikalla pesäkkeet ja muut suojavarustukset.

Liitsaaren p-päässä, selkä Monrepoon suuntaan.

Ajoin ensin Pikku-Herttuaan eli Kivisalmen pohjoispäähän, jossa alkaa järvimäinen Suomenvedenpohja. "Yksityistie" oli arvelluttavan huonossa kunnossa kelirikon vuoksi, mutta pääsin ja parkkeerasin vaikeuksitta noin 200 m:n päähän rannasta.

Autosta noustessani olin kuulevinani jotain liikkuvan metsässä, mutta äänen suunnassa en havainnut mitään. Rantaan kuleksiessani huomasin hetimiten sudenjäljet, jotka kulkivat vesistön suuntaisesti pohjoisesta etelään silloille päin. Mitäpä nuista - on nuita hukanjälkiä tullut nähtyä metsästysreissuilla.
Asemista palatessani huomasin uudelleen jäljet, ja juuri siitä suunnasta mistä olin autossa noustessani muka jotain kuullut. Huomasin, että sudet olivat hetkeksi lakanneet tarpomasta peräkkäin samoja jälkiä.


Hukat reissulla. Vaan irtokoiria ei viime aikoina ole näkynyt.


Yleensä olen nähnyt varsin vähän riistaa karjalankannaksella ja Karjalassa. Luultavasti (sala)metsästys ja petojen lukumäärää rajoittaa riistakantaa voimakkaasti.

Munasuolla Summassa olen nähnyt teeriä. Ihantalan taistelualueella Nurmilammen maastossa olivat jopa hirvet talvehtineet. Kerran oikein säikähdin Leitimojärven pohjoispuolella, kun olin näkevinäni jotain hangen alla - hirvi oli jälistä päätelleen mennyt pitkillä:) Ja viime toukokuussa jouduin viirupöllön hyökkäysten kohteeksi Talin Markkinapellolla/ Marjamäen maastossa eräässä metsäsaarekkeessa.

maanantaina, tammikuuta 22, 2007

Viipurissa ja Petrogradissa

Viipurissa ensi kertaa turistina

(Kuvia klikkaamalla näet ne paremmin ja linkitettyjä sanoja klikkaamalla viisastut)

Olen monia kertoja piipahtanut Viipurissa, mutta en ole kertakaan yöpynyt siellä. Suoraan sanoen ei ole hotsittanut. Masentavaa on ollut nähdä keskiaikainen suomalaiskaupunki ryssän hoteissa: raunioita tai karmeita neuvostokerrotaloja, rappiota, likaa ja rähjäisyyttä, ylihinnoiteltuja enintään keskinkertaisia ruokia ja poskettomia hotellihintoja jne.





HOLODNO! Linnansillalla ennen palttoon vaihtoa


Mutta silti kaupungissa on selvästi nähtävissä sen suomalainen historia. Viipurin Linna on merkittävä Suomen historian monumentti. Vaikka sitä ei voi kunnoltaan verrata vaikkapa Olavinlinnaan, se ja vanhan kaupungin rippeet kertovat joskus niin upeasta ja vilkkaasta elämästä.

Isovanhempani asuivat pari-kolme vuotta Viipurissa 1930-luvulla, Papulassa rautatieaseman takana (radan pohjoispuolella). Käsittääkseni tuoreena opettajana työskennellyt isoisäni viihtyi erinomaisesti kaupungissa, jossa oli aktiivista maanpuolustus eli suojeluskunta toimintaa. Sitä kaupungin varus- ja upseerikunnat tukivat.

Yövyin hotelli Druzhbassa.



Kuvassa valkobandiitit, minä vm 2007 ja Torkkeli vm 1293


Viipurin linnassa on piipahtamisen arvoinen museo. Siellä voi vastenmielisen propangandan lisäksi saada myös uutta ja oikeaa tietoa.

Museossa oli vierailumme aikaan suomalainen vierailunäyttely suomalaisesta Viipurista 1917-1944. Kylläpä on elämää silloin piisannut, varsinkin talouselämää.





Agricolan haudalla?



Viipurin keskiaikaisessa "vanhassa kaupungissa" pysähdyttävä muistomerkki on entinen tuomiokirkko (Agricolan kirkko). Se on Suuresta Pohjansodasta eli Isovihasta saakka ollut tiilinen rauniokasa, jolloin ryssät valloittivat Viipurin 1710 ja ryöstivät kirkon lisäksi kaiken.

Nykyään kirkonrauniot toimivat roskien kaatopaikkana. Pidetään todennäköisenä, että suomen kirjakielen isä, Mikael Agricola on haudattu tuomiokirkkoon.

Jos näin on, Suomen historian ja kulttuurin yksi merkittävimmistä henkilöistä makaa ryssäläisen tunkion alla. Se on jotenkin vertauskuvallista nykypäivän suomalaisuudelle, jossa Karjalan palautuksen kieltäminen on yleistä. Lisäksi se on todellinen tabu suomalaisessa poliittisessa keskustelussa.


Tuomiokirkon raunioiden vieressä sijaitsee suomalainen sankarihautuumaa, jonka aidattu muistomerkki on suosittu votkaiivanoiden kaljoittelupaikka ja useiden törkyisessä kunnossa. Kyllä ne häpeävät osaavat. Sillä kun otin heistä valokuvaa vapun 2005 aikaan osasivat häipyvä ja mennä tammen taa piiloon.

Tammikuisessa Viipurissa ei ollut tosiaan ollut turistiruuhkaa. Kävin Pietarissa Prosvenshenjan metroasemalle (en muuten löytänyt uutta pohjoisinta Parnasin metroasemaa).

Ajoimme Pietariin luonnonkaunista ja liikenteeltään erittäin hiljaista rantatietä, Kuninkaantietä pitkin. Pysähdyimme Koivistolla ja merenrannalla, ja tietysti Mannerheim-linjalla bunkkereilla.


















Tavan viikonloppu Petrogradissa

Serkkuni ei ollut koskaan käynyt Pietarissa, paitsi Itä-Karjalan monissa kuuseen perseissä, taistelupaikoilla ja Kostamuksessa kanssani.

Viikon kuluttua Viipurin matkastani koukkasimme Kouvolasta hänen työkaverinsa vaimon pikkusiskon oppaaksi hänelle. Posottelimme Vaalimaan kautta suoraan Pietariin. Jostakin syystä päädyimme hotelli Russiin viikonlopuksi. En suosittele mutta siellä turvallisin ja kallis autonparkkipaikka, serkkupojan Audille.

Kävelin ympäri Pietarin keskustaa katselemassa maisemia:)

Serkkupoikani taas harjoitti nuoremman ikäpolven harrastuksia, yökerhossakin kävi uusien tuttujensa kanssa. Minä jätin väliin sellaiset huvitukset, olin sitten virkeä kuski paluumatkalla.

perjantaina, tammikuuta 05, 2007

Piipahdus Nevanlinnaan

(Kuvia ja linkitettyjä sanoa klikkaamalla näet ja ymmärrät paremmin:)


Uusi vuosi ja uudet kujeet - s novym godom 2007

Päätin aloittaa vuoden 2007 pitämällä vuosilomaa ensimmäisen arkiviikon. Kävin mm. vanhempieni luona ja Helsingissä työhaastattelussa. Sitten päätin tehdä ranskalaisen visiitin Pietariin.


Rajalla

Suomalaisissa tiedotusvälineissä kerrottiin, että uudenvuoden aikaan täällä vierailee arviolta 70.000 itäturistia. Sen vuoksi olin vähän huolissani siitä, kuinka rajamuodollisuudet sujuvat.

Suomen puolella olin ainoa autoilija ja venäjän tullissa pääsin heti ns. liikennevaloihin eli melko lähelle passintarkastusta. Mutta silti venäjän tullissa kului ainakin tunti, vaikka suomalaisia autoja oli vain muutama kipale.

Aiemmin olin lukenut venäjän tullinjohtajan ilmoituksesta, että autositoumusmaksu poistuu lähipäivinä. No ei ollut vielä. Ja sitä paitsi minulla oli kädessäni jo valmis ja virallinen autositoumuslomake, jonka minulle oli myöntänyt Kostamuksen venäjän tulli, ja jonka piti olla voimassa 25.2.2007 saakka.

Mutta se ei kelvannut Nuijamaalla. Piti tehdä uusi, että pääsivät perimään uuden autositoumusmaksun. Ja vaikka se oli voimassa 17.1.2007 saakka, se otettiin tietysti pois Suomeen paluun yhteydessä.

Tämä ei ollut minulle yllätys. Mutta silti annoin tullivirkailijan tietää heidän systeeminsä olevan syvältä, kun heidän omat asiakirjat eivät edes päde.


Pietarin pikataipale - KAD

Rajankaupoista vaihdoinpikaisesti valuuttaa ja tankkasin täyteen. Skandinavskoje shossella eli Viipurin ja Pietarin välisellä maantiellä M-10 oli liikennettä kohtalaisesti. Ohittaa piti paikallisella kamikaze-tavalla.


Tarkoitukseni oli ensimmäisen kerran kiertää Pietari uutta kehätietä pitkin. Venäjäksi sitä kutsutaan KAD:ksi eli Kol´chevaja Avtomobilnaja Doroga eli huonostikäännettynä "rengasmainen autotie". Se on pääosin todellinen nelikaistainen baana, joka kiertää Pietarin kaupungin itäpuolelta. Kartan mukaan toteutunut eli valmista kehätietä on punakeltainen tieosuus.

Erkanin siis Skandinavian maantieltä ennen Valkeasaaren tienoota liittymästä Parkalaan johtavalle tielle. Saavuin kehätielle ja eikun menoksi. Oli jo pimeää ja satoi, joten tarkkana sai olla, vaikka mitään ruuhkaa tiellä ei ollut.

Nopeasti olin Pietarin eteläpuolella, ja erkanin kehätieltä Moskovan maantien (Moskovskoje shosse) liittymän kohdalta. Palasin hieman kaupunkiin päin, jotta pääsin Pulkovskaja hotellin edessä sijaitsevan liikenneympyrän kautta Pulkkalan maantielle (Pulkovskoje shosse) ja sitä kautta vierailulle Puskiniin (Tsarskoje Seloon).

Seuraavana päivänä palasin takaisin päin samoja jälkiä. Totesin, että Pietarin kehätietä pitkin pääsee vain 30-40 minuutissa ohittamaan Pietarin kaupungin ja hitaan rantatien. Todella upea keksintö!!


Valkeasaaressa - ryssän ja JR 1:n muistomerkilla

Aamupäivällä palasin Puskinista Valkeasaaren kautta kannakselle. Kiinnitin jo tulomatkalla huomiota, että JR 1:n killan muistomerkin tienoilla oli raksatyömaa.

Pysähdyimme tulomatkalla puna-armeija pömpöösillä vuoden 1944 suurhyökkäyksen ja läpimurron -muistomerkillä. Se oli oiva paikka käväistä tupakkikusella betonimöhkäleen takaisessa maastossa.


Paluumatkalla tarkastin, että muistomerkki oli vielä tallessa ja lähes virheettömässä kunnossa. Muistokivi sijaitsee metsänreunassa aivan pellonlaidassa noin 1,5 kilometriä etulinjasta.

Pellolle oltiin rakentamassa jotain niin, että raksatyömaan aita oli noin 10 metrin päässä muistokivestä. Kuvassa muistokivi näkyy oikealla alanurkassa.


Hyvä puoli asiassa on se, että muistomerkille pääsee nyt kunnon tietä pitkin, ennen se oli epävirallisen roskien pudotuspaikan takana.


Kotimatka Tynkä-Suomeen

Sää oli Viipuriin saakka erinomainen, kuulakas mutta jopa lämmin talvipäivä. Mutta ostoksilta palatetssani alkoi lumipyry, joka ei onneksi liikaa paluuta haitannut.

Viipurissa ajoin suoraan ostoksille Karusell-tavarataloon. Ostoslistalla oli taasen sallittu kiintiö eli isille venäläiskaljaa, Leolle valkeeta mallua, itselleni ruokatavaraa kuten makarooneja, valkeeta vuokaliepuskaa, Pietari 2007 -kalenteri, kirsikkamehua.

Votkanmyynti oli inventaarion vuoksi keskeytetty. Ja moni votka-iivana poistui pettyneenä liikkeestä.

Itselläni oli kirkaskiintiö täynnä, sillä olin saanut joululahjaksi lahjapakkausputelin ukrainalaista Nemiroffia kolmella ryyppylasilla varustettuna. Se on hunajavotkaa lisättynä pippurilla, varmasti terveellistä:)

Rajamuodollisuudet olivat erikoiset. Venäjän tullista menin lähes heittämällä läpi.
Mutta Suomen tullissa jonotin yhdessä uudenvuoden -lomalle tunkevan herrakansan kanssa passintarkastukseen henkilöautojonossa.

En todellakaan tajua sitä, että venäjän tullissa suomalaisille /ulkomaille rekisteröidyillä autoille (autositoumus/tullaus, mitä venäläisten ei tarvitse tehdä Suomeen pyrkiessä) on oma hidas jononsa. Mutta Suomessa meidän pitää jonottaa samassa jonossa, mikä merkitsee odotusta taas ja vain suomalaisille.

Vaan eihän siellä ole pakko visiteerata.

maanantaina, joulukuuta 11, 2006

Seuramatkalla Nevanlinnassa

Bussilla Pietariin

Vaihteeksi päätin lähteä reissuun entisten työkavereitteni kanssa. Päätimme valita valmismatkan Pietariin, TE-matkojen bussilla hotelli Moskovaan 7. - 10.12.06.



Olipa matkanteko vaivatonta, kun ei tarvinnut itse suhata. Saavuimme Pietariin klo 16.00 Pulkkalan aikaa, siis melko nopeasti.

Itse en muuta kuin kirjautunut hotelliin sisään, annoin huonetoverilleni pukupussini, ja lähdin suoraan huoneessa käymättä Puskiniin.


Metropolissa

Perjantaiaamuna hyppäsin Puskinissa Moskovskajan metroasemalle menevään bussiin. Metrolla hurautin Nevskille, josta kävelin Palatsiaukion bussiparkkiin odottamaan kiertoajelulla olevaa seuruettamme.



Porukka hajaantui eri kohteisiin. Itse lähdin merimuseoon. Kävin siellä ensimmäisen kerran noin vuosi sitten. Ihmettelimme venäjän laivaston saavutuksia tai satuja. Myös meidän sotahistoriaamme liittyvää siellä oli mm. ruotsalaisia sotalippuja, Gangutin meritaistelusta (Riilahden/Hangon), Viipurinlahden sotatoimista vuonna 1944.


Kumma juttu kun talvisota oli kokonaan unohdettu, ainakaan sitä koskevaa materiaalia en koskaan ole huomannut.

Palasimme hotellille ruuhka-aikaan metrolla, mikä näytti olevan mieleenpainuva elämys meille metsäsuomalaisille.


Illalla lähdimme Jusupovin palatsin teatteriin. Siellä oli venäläinen operetti-ilta. Ja muuten sama miessolisti (iso parrakas ryssä), joka oli ollut Eremistaasin oopperassa. Aika pienet taitavat olla nuo Pietarin laulajapiirit:)

Vaikka operetti olikin laadukas, parasta olivat buffetin antimet: kaviaarileivät ja venäläinen kuohuviini lukuunottamatta paloöljy-konjakkia. Vieläkin sylettää jälkimmäisen matalaoktaanisen polttoaineen maku.



Palasimme hotellille. Kävimme syömässä Rasputin-ravintolassa ja otimme illan aikana muutaman törräyksen.

Aamulla porukka lähti Katariinan palatsiin. Itse kävin aamiaisella ja jäin huoneeseen köllöttelemään.


Illalla lähdimme Fontankan sirkukseen. Se oli paljon parempi kuin osasin odottaa. Venäläiset sirkusnaiset olivat tiukkalihaisia, hevosnäytös oli hurja ja taitava, elefantit osasivat hauskoja temppuja jne.



Illalla kävimme vielä Nevskillä syömässä, ja katsomassa yöelämää. Ei jaksanut oikein hotsittaa. Matka ja lyhyet kauneus-yöunet alkoivat jo painaa.


Tynkä-Suomeen

Sunnuntai-aamuna heräsimme virkeinä. Kamat kantoon ja aamiaisen kautta bussiin, joka lähti täsmällisesti 10 reikä-reikä kohti Viipuria.


Viipurissa pidimme 1½ tunnin tauon, amatöörit ryntäilivät ympäri toria. Meidän ryhmä marssi suoraan Pyöreään torniin lounaalle. Olihan se taas sellaista huoltoasema-tasoa jos nyt sitäkään. Kahvi oli todella kylmää. Mutta sellaista se ryssäläinen ruokahomma, harva sinne herkuttelemaan menee.

Sorvalin valinnasta ostimme tuliaiset: isälle hepsua ja muutoin luovutin verovapaa-kiintiöni toisten käyttöön.

Koska tsuhna-bussituristeja oli tavallista enemmän liikenteessä, läpäisimme rajan Vaalimaalla. Vaikka Nuijamaa oli suorimman tien varrella, siellä oli kuitenkin turistibusseilla kahden tunnin jonotusaika.

Olin jo iltakuudelta kotona. Ja kaikinpuolin virkistyneenä.

tiistaina, marraskuuta 21, 2006

Rajajoella ja vähän muuallakin

Tynkä-Suomen rajalta Rajajoelle

Päätin käyttää perjantaina 17.11.2006 lomapäivän pitkään viikonloppuun Pietarissa. Lähdin aamulla kohti Nuijamaata. Rajanylitys kävi nopeasti sekä Suomen että venäjän tullissa.




Lähdin tankauksen jälkeen suoraan Pietaria kohti. Päätin kuitenkin ennen kaupunkiin menoa vierailla Rajajoen suulla. Poikkesin hieman ennen Rajajoen Nestettä oikealle ns. Ruostepuron kohdalta kohti Suomenlahden rantaa.



Tie, joka kulki vanhan rajan Suomen puolistarantaa, oli parempi kuin kesällä. Pääsin nyt melko lähelle Suomenlahden rantaa.




Tällä kohtaa oli rintamalinja myös syksystä 1941 alkukesään 1944, puna-armeijan hyökkäykseen saakka. Suomi siis "piiritti" Leningradia omalta lailliselta valtakunnanrajaltaan (Tarton rauha 1920).


Pietarin kaupunkiin

Aikani käveltyäni, kuvattuani rajaseutua ja syötyäni evääni, lähdin posottamaan Pietariin. Tarkoitus oli mennä viiskulman - metroasema Dostojevskajan seudulle.

Saavuin sopivasti kaupunkiin niin, että vältin ruuhka-ajan (ven. "probka"). Se on muuten suomalaiselle ihan käsittämätöntä touhua. Helsingin ruuhka ei oikeastaan ole edes ruuhka verrattuna Pietariin. Lisäksi ruuhkaa pahentaa varsin saasteinen ilma, joka pukkaa meikäläiselle heti nuhanpoikasen.

Sain evästä, ja saattelin saksankielen tunneille. Minulle jäi 2,5 tuntia katsella itsekseni Pietarin ihmeitä ja naisia. Kävin kirjakaupoissa, elokuvateattereissa, ostareissa jne.


Pushkiniin

Sitten iltasella lähdimme ajelemaan inkerinmaalle Pushkiniin, joka sijaitsee noin 25-30 km Pietarista etelään mutta joka hallinnollisesti kuuluu Pietarin kaupunkiin.

Tämä on Inkerin sydänmaata. Kaupungissa toimii luterilainen kirkko, jossa pidetään jumalanpalveluksia suomeksi ja venäjäksi.

Täällä venäjän kirjakielen luoja ja kuuluisa runoilija A. Pushkin opiskeli ja asui myohemmin muutenkin joltisen aikaa.

Kaupungissa (110.000 asukasta) sijaitsee Katariinan palatsi ja siellä on myös isoja varuskuntia ja yliopisto-ja muita oppilaitoksia.

Pistin auton vartioituun parkkiin (avtostojanka). Viikonlopun parkkimaksu oli 150 ruplaa (vrt. Pietari 400-600).

Sitten lompsin tavarat kannossa viihtyisään kotiin, kerrostaloon. Siellä oli sitten pakko syödä venäläisiä pöperöitä. Perkele, puuroa en sitten enää syö!!



Hyvinnukutun yön jälkeen taas sama syömisrituaali aamulla. Ehdotin uuden Bondin katsomista elokuvateatterissa. Mutta kuultuani, että se on dubattu ryssäksi, päätin, että anti olla (Suomen ensi-ilta vasta 24.11.).





Ajelimme ympäri Puskinia, kävimme Sofian kaupungin osan ort.kirkossa, Pavlovskin palatsissa ja puistossa. Paikka on todella yksi parhaimmista palatseista Pietarin alueella. Ulkolaiset eivät tänne juuri eksy, koska se sijaitsee 35 kilsaa Pietarista.






Parasta venäjässä on votka-kylkiäiset. Kuvassa sashlikin (160 rbl) ostajalle tarjotaan 50 ml:n votkaryyppyä ilmaiseksi:) Kuva on otettu Pavlovskin palatsin puistossa sijaitsevan meijerirakennuksen luota.

Sitten palasimme taas syömään ja valmistumaan oopperavierailuun.







Eremitaasin teatterissa

Seuraava kaasuttelimme Puskinista Pietarin keskustaan Eremitaasin teatteriin. Olimme ostaneet liput (á 9 egee) oopperaan. Ohjelmassa 18.11.2006 klo 19.00 oli Tsaikovskin "Patarouva" (Pikovaja dama).

No olihan se kolmetuntinen kidutusnäytelmä, kaksi väliaikaa, teatteri täynnä kuin Turusen pyssy. Mutta kokemus sinänsä. Esitys sisälsi taiteellista vapautta, ehkä keinotekoisestikin. Pidin kuitenkin naissolisteista enkä nyt tarkoita pelkästään ulkonäköä.
















Kannaksen läpijuoksu

Palasimme myöhään takaisin kotipesään. Palkaksi pitkämielisyydestäni sain 150 grammaa votkaa, johan helepotti kunnon törräys. Sitten nukkumaan.

Aamulla taas syötiin ja syötiin. Vaikka kuinka yritin selittää, että olisi hyvä päästä tien päälle aikaseen, niin ei. Venäläisen on mahdotonta ymmärtää suomalaista rivakkuutta, lähteminen reissuun tapahtuu nopeasti. Venäläinen taas valmistautuu ja suunnittelee, pitää epäkohteliaana suomalaista tapaa. Niin sitä sitten pääsin baanalle vasta tukevan lounaan jälkeen klo 13.00 aikaan.

Pysähdyin Liteini prospektilla, jossa tapasin sattumalta kuopiolaisen tuttavani. Käväisimme kahvilla ja turisimme viimeiset uutiset. Ja niitähän riitti.

Silti olin Viipurissa ennen pimeää. Ostin Karusellista tavanomaiset tuliaiset. Rajanylitys tapahtui taas kuin unelma, mahdotonta uskoa. Kodissani olin jo hyvissä ajoin. Saunan kautta nukkumaan.

maanantaina, marraskuuta 13, 2006

Vuosalmella

(kuvia klikkaamalla näet ne suurempina! linkkejä klikkaamalla saat lisätietoa!)

Rajanylitys Ensossa

Piti taas lähteä ennen käymättömilleni seuduille karjalankannakselle. Vaihteeksi ajattelin läpäistä väärässä paikassa sijatsevan rajan Ensossa. Venäläiset kutsuvat paikkaa Svetogorskiksi.
Tunnin tarpeeton jonostus venäjän tullissa. Nuijamaahan verrattuna erilaista täällä oli, että tulliselvitys kelpaa vain venäjänkieliselle lomakkeelle tehtynä ja, että ven. tullivirkailijat digikuvaavat autojen tavaratiloja:)


Antrea - Kirvun Sairala - Räisälä - Vuosalmi

Sellainen oli matkareittini täysin hoitamattomia, erittäin huonokuntoisia teitä pitkin. Se johti siihen, että oli Vuosalmella perillä vasta illan hämärtyessä.

Antrea (Kamennogorsk) oli poikkeuksellisen vireän tuntuinen paikkakunta. Siellä oli toimivaa kivi/murske/kaivannaisteollisuutta.

Sairala oli hiljainen maaseutukylä, isommanpuoleisia sikaloita siellä näytti olevan. Puolestaan lähellä Kiviniemeä matkalla Vuosalmelle oli iso lihakarjatila, entinen sovhoosi. Kaiken kaikkiaan kannaksen maatalous on nykyään varsin vaatimatonta. Etenkin verrattuna Suomen aikaan, jolloin kannas oli tunnettu Suomen vilja-aittana ja mm. Sakkulan sikaloista.

Kirvun Sairalassa oli hiljaista kuin huopatossutehtaalla. Sellaisia siellä muistaakseni oli Suomen aikaan. Kylän näkymää hallitsi kauniilla paikalla järven rannalla sijaitseva kansanopiston näköinen suomalaisrakennus.


Räisälässä tervehti iso ja komea entinen luterilainen kirkko. Nyt se toimi lasten päiväkotina. Risti oli katolta reväisty, paikalla oli antenni.


Kirkkomaalla oli muistomerkki sankarihautuumaasta. Todellakin vain muistomerkki, sillä sankarihauta ja hautausmaa oli täysin tuhottu neuvostoaikana. Kaikki tämä tuntuu ja on todella vastenmielistä ja vihaksipanevaa. Mutta hyvä muistutus siitä, millainen valtio ja kansa itärajan takana asustaa.

Räisälän jälkeen tie huononi entisestään. Urainen ja liukas. Kesärenkailla varustettu Lada oli meinannut ajaa rekan alle kaikkine matkustajineen, mutta oli selvinnut rutulla ja ojaanajolla törmäyksestä.



Vuosalmi

Vuokselan Virkkilän kylän Vuosalmelle johti vain metsäauto-/talvitie. Toisin kuin tiet Äyräpäähän Vuoksen eteläpuolelle, tie on Vuosalmelle on hirveä myös kesällä. Mutta sinne vain kolistelin. Iso huuhkaja mulkoili kuin suomalaisia avittanut Lento-osasto Kuhlmey saapumistani suomalaiseen etulinjaan. Valitettavasti en saanut sitä kuvattua, vaikka yritin.


Vuosalmea olen aikaisemmin tarkastellut moneen otteeseen Vuoksen toiselta puolen Äyräpäänharjulta. Vaihteeksi näin päin.

Taistelupaikkana ja yleensäkin seudun näkymät ovat vaikuttavia. Luonnonkaunis leveä virta, johon korkeahko harju rajoittuu. Täällä suomalainen sotilas on sekä Talvisodassa että Jatkosodassa konkreettisesti tuntenut, että tässä on taisteltava ja kuoltava. Sillä muuten olisi hukka eli ryssä perinyt.






Suomalaisten tappiot oli tällä paikalla erittäin raskaat molemmissa sodissa. Mutta vähäiset verrattuna puna-armeija mies- ja materiaali- sekä arvovaltatappioihin. Varsinkin kesällä 1944 Stalinin päämaja (Stavka) arvosteli voimakkaasti puna-armeijan vaatimatonta menestystä ja isoja tappiota tällä suunnalla. Voiko suomalainen sotilas sen makoisampaa tunnustusta saada!



Paikka olisi varmaan kesäkelissä mielenkiintoisempi, alueella oli nähtävissä selvästi paljon sotaromua. Aikani saikaroin paikalla. Pari Sturmia- eli puutavararekkaa tuli vastaani kapealla tiellä, ne ajaa rojauttivat penkan kautta ohitseni:)


Perääntyminen

Sitten samoja teitä takaisin Kiviniemeen (Losevo). Siellä tankkasin LukOilillta, ja sen jälkeen auton nokka kohti Viipuria, jonne saavuin Muolaan kautta. Käväisin "Karusell"-kaupassa ja Sorvalin valinnassa: vaaleaa limppua, kirsikkamehua, hunajasimaa ja tupakkaa.

Viipurista ajoin Nuijamaalle. Venäjän tullissa ei ollut ketään, eikä minua siellä enää kiusattu.

sunnuntaina, syyskuuta 17, 2006

Summassa ja Pietarin yliopistolla

(kuvia ja karttoja klikkaamalla näet ne suurempina)

Itäänpäin

Perjantai-iltana 15.9.06 oli taas lähdettävä. Nuijamaalla rajamuodollisuuksissa oli uutta: Suomen uusi upea raja-asema ja venäjän tullissa älytön jono lähes Pällin taxfree-kaupalle saakka.

Nou hätä, tein valkorosvomaisen tempun. Päättelin olevani herrakansalle varatussa jonossa ja lähdin ohittamaan sen. Pääsin lähes venäjän tullin puomille, mutta siellä oli toinenkin huligaani vironrosvo. Eikun pokkana ryhdyimme muodostamaan eu-kansalaisten jonoa, ja muuten erikoiskuljetuksille varatulle kaistalle. Etuilusta huolimatta siinä meni kuitenkin tunti vartoiluun.

Summaan

Summa sijaitsee karjalankannaksella noin 30-40 kilometriä Viipurista kaakkoon eli Pietariin päin.

Suuntasin matkani Sorvalin valinnan kautta pimeässä ja varsin kylmässä (-0 C)syysalkuyössä kohti Summan "Lähteenlohkoa". Ajoin Kämärän (Gavrilovo) aseman kautta Lähteentietä pitkin Mannerheim-linjalle.


Tämä on se paikka Mannerheim-linjaa, jossa puna-armeijan joukot tekivät läpimurron 11.2.1940 (puhutaan sisäänmurrosta). Tämä puna-armeijalle ensimmäinen onnistunut sotatoimi merkitsi suomalaisille joukoille perääntymistä 17.2. alkaen ns. Väliasemaan ja siitä sitten Viipurin edustalle rauhantuloon saakka.


Päätin yöpyä autossani läpimurtokohdassa suomalaisbunkkerin SJ4 (Lä4) eli "Poppiuksen" takapihalla. Tämän piti olla muka suojainen paikka tatteja metsästäviltä venäläisiltä. Siinä ei pitänyt olla liikennettä, koska läpiajo ei ollut mahdollista.

Mutta erehdyin raskaasti. Aamulla klo 6.n aikaan heräsin siihen, kun nuori venäläispari kävelee autoni ohi. He nauraa kihersivät makuupussissa koisaavalle valkobandiitille. Kohta kuulin enemmänkin porukkaa pysähtyvän ja lappaavaan bunkkerin toiselle eli tien puoleiselle levikkeelle. Kun vetäisin rauhantamineeni ja muut ventterit niskaan huomasin kaikkiaan seitsemän henkilöautolastillista ruskeja tulleen bunkkerille kerämään sieniä.

Oli siis aika siirtyä. Ajelin karttaa silmäillen aikaisemmin käymättömälleni "Merkin-lohkolle" eli itäänpäin noin kolmisen kilometriä. Täällä ei ollut betonivarustuksia, mutta silti ja ehkä juuri siksi täälläkin oli ryssä tosissaan yrittänyt läpimurtoa. Isoisäniporukka (os Berg/ ErP 20 tai 24) oli täällä sotimassa lyhyen aikaa joulu-tammikuussa 39-40.



Kuvassa Merkin lohkolla. Pystyssä oleva venäläiskranaatti on umpiterästä ja tarkoitettu bunkkereiden ja tankkien tuhoamiseen. Venäläiset ampuivat tälläisia kranaatteja suuria määriä ja suomalaiset luulivat niitä suutareiksi.

Muistomerkissä lukee vapaasti käännettynä "Mannerheim-linjalla rynnäkössä kaatuneiden puna-armeijan sotilaiden muistoksi"

Kävin tällä lohkolla etulinjassa ja puna-armeijan hautuumaalla. Pidemmällekin rautatielle (Viipuri-Pietari) päin meinasin mennä, mutta metsässä oli aamuisesta ajankohdasta huolimatta liikaa tattivenäläisiä, tie oli poikki tielle kaatuneen männynlatvuksen vuoksi ja aika alkoi painaa päälle.


Pietariin

Taas teki mieli pois täältä kuusenpersiistä megapolikseen.

Piti poiketa vielä aamupesulle. Taasionlampien seutu Pietarin valtatien läheisyydessä oli täynnä tatinetsijää. Sen vuoksi poikkesin valtatieltä bunkkerille Le6 Perojoen tuntumaan. Hunttasin pesuvehkeiden kanssa joen rantaan Viipuri-Pietari -rautatien sillan alle.


Kuva on lavastettu, koska pikkumustat ovat jalassa. Mutta ilme kertoo pesuveden lämpötilan.





Räjäytettyä suomalaisen rautatiesillanjäännöksiä hyväksikäyttäen peseydyin mulkkusillani pikaisesti mutta täydellisesti. Vesi oli niin kylmää, että hiuksia pestessä se suorastaan koski päähän. Silloin kävi mielessä mutta vain sen hetken, että olenkohan minä liian vanha tälläiseen retkeilyelämään ja suomalaisella alueella sijaitsevien venäläishotellien boikotoimiseen.


Kuva elokuulta 06 jossa Saharovin patsas ja takana kantaravintolani. Oikein edullinen mutta:)

Kaahasin Pietarin Hirvisaareen (vasilinsaari). Olin juuri oikeaan aikaan oikeassa paikassa. Saharovin patsaalla, Pietarin yliopistoalueen (SPbGU) sydämessä. Paikka oli minulle varsin tuttu kesäiseltä kielikurssilta, sillä kävin melkein joka päivä syömässä "studentseskaja stolovajassa", opiskelijaruokalassa.


Saharovin patsaan luona aukiolla oli parhaillaan menossa mielenosoitus eläinten puolesta. Olihan siinä viihdettä seurata, kun tv-asema kuvasi varsin vähäosanottajista kansalaiskokousta. Kävi siinä miliisikin kysymymässä mielenosoittajilta jotain muodon vuoksi.



Mitäs me "jokerit"!


















Suomalainen suomalaisuuden sekä suomalais-ugrilaisen kulttuurin tutkija Anders Sjögren oli saanut plakaatin muistoksi toiminnastaan erään yliopistorakennuksen seinää.


Filologisen tiedekunnan takana lähellä yliopiston hallintorakennusta/kassaa oli tehty eräänlainen jatulintarha kivistä. Siinä oli kiviä eri yliopistoista kuten Harvardista, Sorbonnesta, Berliinistä ja tietysti omasta opinahjostani Turun yliopistosta. Kädessäni näkyvä kivi oli selvästi Ryssänmäeltä, jossa Turun yliopisto sijaitsee ja jossa asuin viisi vuotta.


Tynkä-Suomeen

Kotimatka meni nopeasti ja hyvin. Pietarissa eikä rajalla ollut ruuhkaa. Viipurissa ostin "Karusellista" Lekulle lekan Bostonia ja kartsan tupakkaa, isälle olutta eli Nevskoje originalnojeeta sallittu määrä, itselleni hunajaolutta (Medovarus) laatikollinen, sekä suklaata, leivonnaisia ja helevetin pahanmakuista makkaraa.

Olin kotona iltakymmenen jälkeen. Kävin saunassa ja uni tuli nopeasti.