Viipurissa ja Petrogradissa

Viipurissa ensi kertaa turistina

(Kuvia klikkaamalla näet ne paremmin ja linkitettyjä sanoja klikkaamalla viisastut)

Olen monia kertoja piipahtanut Viipurissa, mutta en ole kertakaan yöpynyt siellä. Suoraan sanoen ei ole hotsittanut. Masentavaa on ollut nähdä keskiaikainen suomalaiskaupunki ryssän hoteissa: raunioita tai karmeita neuvostokerrotaloja, rappiota, likaa ja rähjäisyyttä, ylihinnoiteltuja enintään keskinkertaisia ruokia ja poskettomia hotellihintoja jne.





HOLODNO! Linnansillalla ennen palttoon vaihtoa


Mutta silti kaupungissa on selvästi nähtävissä sen suomalainen historia. Viipurin Linna on merkittävä Suomen historian monumentti. Vaikka sitä ei voi kunnoltaan verrata vaikkapa Olavinlinnaan, se ja vanhan kaupungin rippeet kertovat joskus niin upeasta ja vilkkaasta elämästä.

Isovanhempani asuivat pari-kolme vuotta Viipurissa 1930-luvulla, Papulassa rautatieaseman takana (radan pohjoispuolella). Käsittääkseni tuoreena opettajana työskennellyt isoisäni viihtyi erinomaisesti kaupungissa, jossa oli aktiivista maanpuolustus eli suojeluskunta toimintaa. Sitä kaupungin varus- ja upseerikunnat tukivat.

Yövyin hotelli Druzhbassa.

Kuvassa valkobandiitit, minä vm 2007 ja Torkkeli vm 1293

Viipurin linnassa on piipahtamisen arvoinen museo. Siellä voi vastenmielisen propangandan lisäksi saada myös uutta ja oikeaa tietoa.

Museossa oli vierailumme aikaan suomalainen vierailunäyttely suomalaisesta Viipurista 1917-1944. Kylläpä on elämää silloin piisannut, varsinkin talouselämää.

Agricolan haudalla?

Viipurin keskiaikaisessa "vanhassa kaupungissa" pysähdyttävä muistomerkki on entinen tuomiokirkko (Agricolan kirkko). Se on Suuresta Pohjansodasta eli Isovihasta saakka ollut tiilinen rauniokasa, jolloin ryssät valloittivat Viipurin 1710 ja ryöstivät kirkon lisäksi kaiken.

Nykyään kirkonrauniot toimivat roskien kaatopaikkana. Pidetään todennäköisenä, että suomen kirjakielen isä, Mikael Agricola on haudattu tuomiokirkkoon.

Jos näin on, Suomen historian ja kulttuurin yksi merkittävimmistä henkilöistä makaa ryssäläisen tunkion alla. Se on jotenkin vertauskuvallista nykypäivän suomalaisuudelle, jossa Karjalan palautuksen kieltäminen on yleistä. Lisäksi se on todellinen tabu suomalaisessa poliittisessa keskustelussa.

Tuomiokirkon raunioiden vieressä sijaitsee suomalainen sankarihautuumaa, jonka aidattu muistomerkki on suosittu votkaiivanoiden kaljoittelupaikka ja useiden törkyisessä kunnossa. Kyllä ne häpeävät osaavat. Sillä kun otin heistä valokuvaa vapun 2005 aikaan osasivat häipyvä ja mennä tammen taa piiloon.

Tammikuisessa Viipurissa ei ollut tosiaan ollut turistiruuhkaa. Kävin Pietarissa Prosvenshenjan metroasemalle (en muuten löytänyt uutta pohjoisinta Parnasin metroasemaa).

Ajoimme Pietariin luonnonkaunista ja liikenteeltään erittäin hiljaista rantatietä, Kuninkaantietä pitkin. Pysähdyimme Koivistolla ja merenrannalla, ja tietysti Mannerheim-linjalla bunkkereilla.

Tavan viikonloppu Petrogradissa

Serkkuni ei ollut koskaan käynyt Pietarissa, paitsi Itä-Karjalan monissa kuuseen perseissä, taistelupaikoilla ja Kostamuksessa kanssani.

Viikon kuluttua Viipurin matkastani koukkasimme Kouvolasta hänen työkaverinsa vaimon pikkusiskon oppaaksi hänelle. Posottelimme Vaalimaan kautta suoraan Pietariin. Jostakin syystä päädyimme hotelli Russiin viikonlopuksi. En suosittele mutta siellä turvallisin ja kallis autonparkkipaikka, serkkupojan Audille.

Kävelin ympäri Pietarin keskustaa katselemassa maisemia:)

Serkkupoikani taas harjoitti nuoremman ikäpolven harrastuksia, yökerhossakin kävi uusien tuttujensa kanssa. Minä jätin väliin sellaiset huvitukset, olin sitten virkeä kuski paluumatkalla.