maanantaina, marraskuuta 13, 2006

Vuosalmella

(kuvia klikkaamalla näet ne suurempina! linkkejä klikkaamalla saat lisätietoa!)

Rajanylitys Ensossa

Piti taas lähteä ennen käymättömilleni seuduille karjalankannakselle. Vaihteeksi ajattelin läpäistä väärässä paikassa sijatsevan rajan Ensossa. Venäläiset kutsuvat paikkaa Svetogorskiksi.
Tunnin tarpeeton jonostus venäjän tullissa. Nuijamaahan verrattuna erilaista täällä oli, että tulliselvitys kelpaa vain venäjänkieliselle lomakkeelle tehtynä ja, että ven. tullivirkailijat digikuvaavat autojen tavaratiloja:)


Antrea - Kirvun Sairala - Räisälä - Vuosalmi

Sellainen oli matkareittini täysin hoitamattomia, erittäin huonokuntoisia teitä pitkin. Se johti siihen, että oli Vuosalmella perillä vasta illan hämärtyessä.

Antrea (Kamennogorsk) oli poikkeuksellisen vireän tuntuinen paikkakunta. Siellä oli toimivaa kivi/murske/kaivannaisteollisuutta.

Sairala oli hiljainen maaseutukylä, isommanpuoleisia sikaloita siellä näytti olevan. Puolestaan lähellä Kiviniemeä matkalla Vuosalmelle oli iso lihakarjatila, entinen sovhoosi. Kaiken kaikkiaan kannaksen maatalous on nykyään varsin vaatimatonta. Etenkin verrattuna Suomen aikaan, jolloin kannas oli tunnettu Suomen vilja-aittana ja mm. Sakkulan sikaloista.

Kirvun Sairalassa oli hiljaista kuin huopatossutehtaalla. Sellaisia siellä muistaakseni oli Suomen aikaan. Kylän näkymää hallitsi kauniilla paikalla järven rannalla sijaitseva kansanopiston näköinen suomalaisrakennus.


Räisälässä tervehti iso ja komea entinen luterilainen kirkko. Nyt se toimi lasten päiväkotina. Risti oli katolta reväisty, paikalla oli antenni.


Kirkkomaalla oli muistomerkki sankarihautuumaasta. Todellakin vain muistomerkki, sillä sankarihauta ja hautausmaa oli täysin tuhottu neuvostoaikana. Kaikki tämä tuntuu ja on todella vastenmielistä ja vihaksipanevaa. Mutta hyvä muistutus siitä, millainen valtio ja kansa itärajan takana asustaa.

Räisälän jälkeen tie huononi entisestään. Urainen ja liukas. Kesärenkailla varustettu Lada oli meinannut ajaa rekan alle kaikkine matkustajineen, mutta oli selvinnut rutulla ja ojaanajolla törmäyksestä.



Vuosalmi

Vuokselan Virkkilän kylän Vuosalmelle johti vain metsäauto-/talvitie. Toisin kuin tiet Äyräpäähän Vuoksen eteläpuolelle, tie on Vuosalmelle on hirveä myös kesällä. Mutta sinne vain kolistelin. Iso huuhkaja mulkoili kuin suomalaisia avittanut Lento-osasto Kuhlmey saapumistani suomalaiseen etulinjaan. Valitettavasti en saanut sitä kuvattua, vaikka yritin.


Vuosalmea olen aikaisemmin tarkastellut moneen otteeseen Vuoksen toiselta puolen Äyräpäänharjulta. Vaihteeksi näin päin.

Taistelupaikkana ja yleensäkin seudun näkymät ovat vaikuttavia. Luonnonkaunis leveä virta, johon korkeahko harju rajoittuu. Täällä suomalainen sotilas on sekä Talvisodassa että Jatkosodassa konkreettisesti tuntenut, että tässä on taisteltava ja kuoltava. Sillä muuten olisi hukka eli ryssä perinyt.






Suomalaisten tappiot oli tällä paikalla erittäin raskaat molemmissa sodissa. Mutta vähäiset verrattuna puna-armeija mies- ja materiaali- sekä arvovaltatappioihin. Varsinkin kesällä 1944 Stalinin päämaja (Stavka) arvosteli voimakkaasti puna-armeijan vaatimatonta menestystä ja isoja tappiota tällä suunnalla. Voiko suomalainen sotilas sen makoisampaa tunnustusta saada!



Paikka olisi varmaan kesäkelissä mielenkiintoisempi, alueella oli nähtävissä selvästi paljon sotaromua. Aikani saikaroin paikalla. Pari Sturmia- eli puutavararekkaa tuli vastaani kapealla tiellä, ne ajaa rojauttivat penkan kautta ohitseni:)


Perääntyminen

Sitten samoja teitä takaisin Kiviniemeen (Losevo). Siellä tankkasin LukOilillta, ja sen jälkeen auton nokka kohti Viipuria, jonne saavuin Muolaan kautta. Käväisin "Karusell"-kaupassa ja Sorvalin valinnassa: vaaleaa limppua, kirsikkamehua, hunajasimaa ja tupakkaa.

Viipurista ajoin Nuijamaalle. Venäjän tullissa ei ollut ketään, eikä minua siellä enää kiusattu.

1 kommentti:

Anonyymi kirjoitti...

Sairala ja Räisälä muistuivat RUK:n It-patterissa suorittaneelle läheisesti mieleen, kaksi ensimmäistä tupaa on noiden kuntien mukaan nimetty. Sairalassa asuin sen kolmisen kuukautta keväällä 1989.

Enso ja Svetogorsk muistaakseni esiintyvät harvinaisessa Suomesta kertovassa ulkomaisessa menestysdekkarissa, eli Desmond Bagleyn Suomalaisessa nuorallatanssissa.