Näytetään tekstit, joissa on tunniste talvisota. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste talvisota. Näytä kaikki tekstit

keskiviikkona, toukokuuta 28, 2008

Jatkosodan alun tärkein voitto - Porlammen motti

Viipurin takaisinvaltausoperaatiossa elokuussa 1941 suomalaiset joukot saivat jatkosodan hyökkäysvaiheen tärkeimmän voiton kukistamalla Viipuria puolustaneet puna-armeijan joukot. Operaation seurauksena kehkeytyi ns. Porlammen motti Yläsommeen - Porlammen alueelle. Alue sijaitsee noin 15 kilometriä Viipurin eteläpuolella.












Porlammelle saarrettiin ja taistelukyvyltään tuhottiin neuvostodivisioonat 43, 123 ja 115, jotka olivat neuvostomarsalkka Voroshilovin arvovaltasyihin perustuvasta käskystä jääneet puolustamaan Viipuria. Sieltä saatiin jatkosodan suurin sotasaalis. Voiton jälkeen suomalaisjoukot suhteellisen helposti valtasivat takaisin koko karjalankannaksen syyskuun puoliväliin mennessä.

26.4.08 Porlammen taistelujen muistokivellä motin ytimessä. Takana näkyvässä saarekkeessa oli j-hautaa ja venäläisiä kiv.patruunia 7.62x53R.


Taustana talvisota ja sen lopputulos

Pääministeri Ryti ja ulkoministeri Tanner olivat kriittisen rintamatilanteen vuoksi pakotettuja solmimaan laittomaan hyökkäyssotaan ryhtyneen CCCP:n kanssa Moskovan pakkorauhan 12.3.1940. Rauha tuli voimaan 13.3.40 klo 11.00 Se oli myös kirjaimellisesti kansakuntamme yhdestoista hetki.

Puna-armeija oli jo Viipurin kaupungin itäosassa Patterinmäen itäisen puolen edessä. Puna-armeijan ylivoimaiset yhtymät olivat käytännössä saarrostaneet kaupungin: etelässä Viipurinlahden ylimenohyökkäyksellä ja pohjoisessa ne olivat päässeet Portinhoikan tienristeyksen edustalle. Suomalaiset olivat varustamattomissa asemissa ja kaikki reservit oli käytetty.

Mutta Ryti ja Tanner sekä Mikkelin päämaja olivat keväällä 1940 viisaampia kuin Voroshilov elokuussa 1941. Vaikka rauhanteon seuraukset olivat lähes katastrofaalisia Suomelle ja sen elinkyvylle, suvereniteetti eli itsemääräämisoikeus säilyi suurempana kuin välirauhan 19.9.1944 jälkeen ja nk. suomettumisen aikakautena. Suomi ja myös Ruotsi olivat konreettisesti eristettyjä pohjolan perille, Petsamo oli ainoa henkireikä Jäämerelle ja sitä kautta maailmalle. Mutta Petsamo oli toivottoman vaikeiden liikenneyhteyksien takana.

Moskovan pakkorauhan seurauksena 450.000 suomalaista menetti kotinsa. Suomi menetti 12 % maa-alueestaan: Viipurin ja karjalankannaksen, Suomenlahden saaret (Suursaari, Lavansaari, Peninsaari ja Seiskari), Laatokan-Karjalan ja Sallan alueen. Kuten sanottu Petsamo pysyi vielä Suomella erotuksena jatkosodan jälkeen 1947 solmittuun Pariisin rauhaan.

Koko välirauhan ajan 13.3.40 - 25.6.41 CCCP painosti Suomea ja valmisteli sen valtaamista. Kuten tunnettua Aatu antoi tässä asiassa Molotoville rukkaset Berliinissä 13.11.1940. Hän ei enää suostunut antamaan CCCP:lle "vapaita käsiä".

Katso video Molotovin vierailusta Hitlerin luona Berliinissä 13.11.1940 (klikkaa linkki).

Se olisi tarkoittanut 23.8.1939 solmitun Molotov-Ribbentrop -paktin (klikkaa, näet video) mukaista lopputulosta so. talvisodan viemistä loppuun eli Suomen neuvostomiehitystä. Mutta Operaatio Barbarossaa, Saksan itään hyökkäystä valmisteltiin Saksan päämajassa jo täyttä päätä.

Saksa teki Suomen valtiojohdolle tiedusteluja operaatio Barbarossan varalta.

Suomen oli suostuttava yhteistyöhön.

Suomen vaihtoehdot olivat silloisessa poliittisessa ja strategisessa tilanteessa rajoitetut ja kaikki huonoja:

1) pysyä puolueettomana ja joutua kohtapäätä uhkaavan CCCP:n tai Saksan hyökkäyksen kohteeksi ja molempien suurvaltojen taistelukentäksi,

2) antautua CCCP:lle tai

3) valita sotilaallinen yhteistyö Saksan kanssa.

Viime mainittua ja toteutunutta vaihtoehtoa vasten Pohjois-Suomen luovuttaminen saksalaisjoukkojen sotatoimialueeksi on ymmärrettävää ja pakonsanelemaa. Saimme edes valita sotajoukon, joka muuten toi vakautta ja vaurautta lappiin ennen Lapin sodan vetäytymistuhoja.

Joka tapauksessa Suomen taistelijapari nro 1 Ryti ja Tanner tekivät ainoan Suomen edun, sen valtiollisen ja kansan olemassaolon säilyttävän ratkaisun. Tämän vuoksi on käsittämätöntä, että heidän ja muiden vastuunkantajien ns. "sotasyyllisyystuomioita" ei pureta korkeimman oikeuden toimesta. Toisaalta pieni maamme on pieni vieläkin, varsinkin henkisesti.


Alueiden takaisinvaltaus loppukesästä 1941

Vaikka Suomi oli sitoutunut Saksan kanssa sotilaalliseen yhteistyöhön, Suomella oli poliittinen varauma siitä, että se ei hyökkää itärajan yli ennen kuin CCCP on kohdistanut sotatoimia Suomea vastaan. Ja sitä ei tarvinnut odotella, sillä Saksa sotavoimien aloittaessa operaatio Barbarossa 22.6.41 ja erit. 25.6. punailmavoimat pommittivat useita paikkakuntia Suomessa.

Suomi oli kuitenkin varautunut tähän. Yleinen liikekannallepano oli aloitettu virallisesti 18.6.41.

Suomen armeijan hyökkäystoimet etenivät vaiheittain:

10.7.41 Heinrichsin Karjalan armeija aloitti hyökkäyksen Sortavalan pohjoispuolelta tavoitteena Sortavalan vapauttaminen ja eteneminen Tuulosjoelle ja Suojärvelle. Tavoitteet saavutettiin ja heinäkuun loppuun mennssä oli vähän jopa pakitettu puolustukselliseen ryhmitykseen asetettuessa. Tämän sotoimen tarkoituksen oli eristää Laatokan pohjoispuoliset neuvostojoukot karjalankannakselta, ja näin saada operaatiorauha karjalankannakselle suuntautuviin
operaatioihin ilman sivustauhkaa.



31.7.41 Laatikaisen yhtymä II armeijakunta aloitti hyökkäyksensä Parikkalasta Laatokan rantaan ja edelleen Pohjois-ja Koillis-Kannakselle Käkisalmelle. Hyökkäyksen tavoite saavutettiin valloittamalla Vuoksen pohjoispuolinen alue ja sillanpää 3-5 km:n syvyinen ja 30 km leveä sillanpää Hopeasalmen eteläpuolella Ristiseppälän-Äyränpää 18.8.-20.8. mennessä. Oikeastaan tällä suunnalla oltiin jo hyvän matkaa eli 30-40 kilometriä Viipurin itäpuolella. Edellytykset Viipurin takaisinvaltausoperaatiolle olivat olemassa.









Viipurin valtausoperaatio määrättiin alkavaksi 4. ja 12. (Vihma) divisioonan hyökkäyksellä 22.8.41. Lähtöasemana oli Imatran ja Nuijamaan välinen alue. Hyökkäys kohdistui Viipuria kohtia ja eteni nopeasti se pohjoispuolelle Viipurin maalaiskunnan alueelle. Winellin 8 divioona etelämpänä tyytyi sitomaan vihollista.


Porlammen Miljaardi-motin synty

Tilanteen kehitys oli saanut venäläiset epäluuloisiksi suomalaisten aikomuksista. Varsinkin suomalaisjoukkojen Vuoksen ylitys Hopeasalmella sillanpäineen sekä suomalaisten hyökkäys tältä suunnalta Viipuria kohti ennen 22.8.41 viittasi neuvostojoukkojen saartamispyrkimykseen.

Venäläiset toki hyvin tunsivat suomalaisten mottitaktiikan talvisodan ajalta, joskin mainitut neuvostodivisioonat eivät olleet sellaista kokeneet. Päinvastoin 123. divisioona oli palkittu Mannerheimlinjan murtajajoukko-osasto Summan Lähteen lohkolla 12.-14.2.40. Suurvallan ylimielisyys ja Voroshilovin käsky Viipurin pitämisestä rajoittivat venäläiskomentajien järjenkäyttöä ja rohkeutta ryhtyä ajoissa vastatoimiin.

Kuitenkin ennen päämajan määräämä ajankohtaa 22.8. suomalaisyhtymien hyökkäystä havaittiin, että venäläisjoukot olivat alkaneet perääntyä Enosta ja Jääskestä ja ryhmittyivät puolustukseen Viipurin ympärille.

Kohta havaittiin, että venäläisten perääntymisessä ei ollut kysymys pelkästään vetäytymisestä. Venäläiset siirsivät joukkojaan vastahyökkäyseen niitä suomalaisyhtymiä vastaan, jotka uhkasivat niiden selustayhteyksiä. Vastahyökkäykset alkoivat 24.8.41 Talista Karisalmen suuntaan, Heinjoelta Hopeasalmen ja Äyräpään suuntiin.

Omaan hyökkäykseensä valmistautuneet suomalaisjoukot kärsivät merkittäviä tappiota ja olivat paikoin jopa pahassa pulassa (Karisalmi).

Näiden tapahtumien johdosta kenraaliluutnantti Karl Lennart Oesch määräsi ryhtymäänViipurinlahden ylimenohyökkäykseen. Se ei kuulunut alkuperäiseen Viipurin valtauksen operaatiosuunnitelmaan. Tämä taktinen sotaliike kuitenkin ratkaisi taistelun Viipurista ja johti Porlammin motin syntymiseen ja lopulta Länsi-Kannaksen valtaamiseen valtakunnan rajalle eli Rajajoelle saakka.

Itse ylimenoon ei oltu ennalta varattu kalustoa. Aluksi käytössä oli vain muutamia syöksyveneitä ja ponttooneja, joita vastaan vihollinen hyökkäili menestyksekkäästi tykki- ja moottoriveneillään. Kuitenkin Lihaniemeen ja Kaislahteen saatiin siirrettyä kaksi pataljoonaa jalkaväkeä, joka tukki venäläisten perääntymistien eli rantatien ja rautatien Viipurista Koivistolle.

Suomalaisten ylimenohyökkäyksen vuoksi vihollinen joutui keskeyttämään vastahyökkäyksensä. Se kuitenkin yritti jatkaa vastahyökkäyksiä Kämärän aseman suunnalla turvatakseen rautatieyhteyden Pietariin ja Keskikannaksen tien (Viipuri - Summa - Vammelsuu) siinä kuitenkaan onnistumatta.

Motti kiristyi Porlammen ja Yläsommeen ympärille kartan osoittamalla tavalla niin, että kaikki maantiet olivat suomalaisten hallussa.

Vasta 28.8.41 Neuvostoliiton päämaja (Stavka) antoi venäläisjoukoille luvan vetäytyä Leningradia kohti Mannerheimlinjan tasalle. Tämä oli kuitenkin liian myöhäistä. Voroshilov oli töpännyt perusteellisesti ja sai potkut Leningradin puolustuksesta vastaavan tehtävästä. Tilalle määrättiin sittemmin kuuluisaksi tullut ja marsalkaksi asti edennyt Zhukov.

Neuvostodivisioonan komentaja Popov uskalsi ehdottaa vetäytymistä valtakunnan rajalle. Stavka kummasteli tätä ehdotusta käsittämättömänä. Se oli kuitenkin jo siinä vaiheessa tapahtuneen toteamista.

Mottitaistelut päättyivät lopullisesti aamulla 1.9.41 motittujen antautumiseen ja perääntymiseen Koivistolle metsiä pitkin.

Korpraali Uutun kertomus (klikkaa) Porlammin motin taisteluista.


Sotasaalis ja vihollistappiot


Eri lähteissä ilmoitetut tiedot sotasaalismääristä ja viholliselle aiheutetuista tappioista vaihtelevat selvästi. Mutta olennaista on, että kolmesta venäläisdivisioonasta ainakin kaksi tehtiin taistelukyvyttömiksi ja, että venäläisdivisioona menettivät lähes kaiken raskaan kalustonsa suomalaisille, jopa huomattavassa määrin ehjinä tai korjattavissa olevassa kunnossa.

Porlammen valkovuokot 26.4.08

Kuten otetaan huomioon Säiniölle taistelussa syntynyt pienempi motti, suomalaiset saivat haltuunsa pelkästään 68 panssarivaunua, satoja kuorma-autoja, pst-tykkejä, kranaatinheittimiä, konekivääreitä ja tykkejä ym. kalustoa.

Suomalaisjoukot saivat myös ainoa kenraalitasoisen vankinsa motista eli "kenraalimajuri" Kirpichnikovin. Häntä säilytettiin arvonsa edellyttämällä tavalla Mikkelissä sodan loppuun saakka. Muita vankeja saatiin (6.000-) 9.000 musikkaa ja venakkoa eli lähes divisioonan verran elävää voimaa! Kaatuneiden vihollisten määrä oli samaa luokkaa ellei jopa enemmän.



Viipurin eteläpuolisella (pl. Säiniö lis. vs) alueella suomalaisten haltuun päätyi
noin kahden divisioonan sotavarustus, joka käsitti muiden muassa 360
erilaista tykkiä, 246 kranaatinheitintä, 272 konekivääriä, 55 panssarivaunua, 673
autoa - lähes 300 traktoria - noin 4 500 hevosta. Neuvostojoukkoihin tarttunutta
täyttä paniikkia Porlammin mottialueella osoittaa se, että suurin osa vallatusta
kalustosta saatiin käyttökuntoisena suomalaisten käsiin. Vankien määrä Viipurin
etelänpuoleisissa taisteluissa kohosi 9 000:een, joukossa myös kenraalimajuri
Kirpitsnikov, ja alueelle haudattiin noin 7 000 neuvostosotilasta. IV AK:n
kokonaistappiot samana aikana jäivät alle 3 000 miehen eli noin 7 %:iin
kokonaisvahvuudesta. (©Internetix, Nettiradio Mikaeli / Heikki Myyryläinen 1998)

sunnuntaina, maaliskuuta 11, 2007

Viipurin taistelupaikoilla



Rajanylityksen epäsymmetriasta

Päätin piipahtaa bensantankkausmatkalla, kun työn puolesta joutui taasen kurvailemaan ympäri Suomea.

Suomen raja-asemalla oli muutama ajoneuvo, voittopuolisesti venäläisiä. Jopa aamupäivällä oli jonoksi asti venäläisiä tulossa Suomeen päin. Rajaliikenteessä toistuu sama kaava - aamulla venäläisiä jonottaa Suomeen päin ja illalla taas venäjälle sekä Suomen että venäjän tullissa.

Missä ovat suomalaiset? Muutama "hullu" tai suomalaisilla rekkareilla varustettu ajoneuvo oli herrakansan joukossa. Nimittäin s a m a s s a pitkässä jonossa Suomen puolella, mutta o m a s s a hitaassa jonossa venäjän tullissa.

Toisin kuin venäläisten Suomen tullissa, venäjän tullissa suomalainen joutuu maksamaan pankkiin autositoumuksesta 103-115 ruplaa. Pankki on monta kertaa päivässä kiinni, tunnin ja puolen tunnin taukoja. Se merkitsee suomalaisen autojonon pysähtymistä. Samaan aikaan venäläinen liikenne soljuu normaalisti läpi, eikä maksa mittään.

Toisin kuin venäläisten Suomen tullissa, suomalaisten täytyy tullata autonsa so. tehdä tulliselvitys toisessa paikassa venäjän raja-asemalla. Tämä kestää, varsinkin kun virkailija päättää pitää ruoka-, kusi-, tupakka- tai muun tauon. Kukaan ei tietysti tuuraa venäläistä tullivirkailijaa. Mutta veli-venäläisen ei tarvitse kuin näyttää ajoneuvonsa rekisteriotetta Suomen viranomaisille.

Suomalaiset on näillä venäjän tarkoituksellisilla toimenpiteillä ajettu mainituilla syrjivillä toimenpiteillä pois rajaliikenteestä. Parasta tai perveisseintä tässä on se, että Suomi ja EU ovat rakentaneet heille nuo raja-asemat ja tehneet kalliita investointeja rajan omalle puolelleen rajaliikenteen sujuvuuden edistämiseksi.





Kuvassa entinen suomalainen kk-pesäke Tienhaaran alueella, harvesterin piippu on osoittanut Liitsaaren suuntaan

Suomalaiset poliitikot ovat kyvyttömiä ja haluttomia puuttumaan tilanteeseen. Lähetettiin kirje Moskovaan. Suomalaisia poliitikoita ei kiinnosta suomalaisten omien oikeuksien ajaminen. Ehkä se on liian vaikea laji saada tuloksia aikaan ja pistää itsensä likoon tässä venäjän ymmärtäjien maassa.

Virkamieskunnassakin esiintyy samaa seisovaa ilmaa. Kysyttäessä asiaa suomalaiselta konsulilta, ryhtyykö Suomi toimiin autositoumusmaksun poistamiseksi määräämällä vastaavan maksun venäläisille, hän sanoi sen olevan järjetöntä (sic!).

Uskooko venäläinen vastaavia/ samanlaisia vastatoimenpiteitä v a i toivomuksia sopimuksien noudattamisesta tai syrjivän kohtelun poistamisesta? Yli vuoteen ei ole tapahtunut muutoksia.

Joka tapauksesssa tälläiseen "halveksuttavaan ja rahvaanomaiseen" bensaturismiin minulla on tapana yhdistää vierailun johon Suomen historiaan liittyvään aiheeseen. Ajankohdan (maaliskuun alku) huomioiden keskityin Talvisodan viimeisten päivien taisteluihin Viipurissa.


Talvisodan viimeisen aamun verilöyly

(klikkaa kuvia ja karttoja, näet ne suurempina)





Helmi-maaliskuun taitteessa 1940 väsyneet suomalaiset joukot vetäytyivät Viipuriin noin 10-15 km:n itäänpäin sijainneesta Väliasemasta.

Uutta puolustusasemaa kutsuttiin Taka-asemaksi (T-linja). Se kulki kirjaimellisesti Viipurin edustalla ja porteilla. Viipurista katsottuna se alkoi oikealta Suomenlahdelta rannalta Petäjäsaaren kohdalta ja mantereella Lintumuksessa, jossa tulee Rantatie (Kuninkaantie) Koivistolta Viipuriin. Sitten rintamalinja alkoi Käremäenlahdesta ja kulki kaupungin itälaitamilla jatkuen radan yli pohjoiseen erilliseen Karjalan kaupunginosaa, sieltä Tammisuon aseman tienoille ja edelleen Talia kohti.


Kyyryssä Talvisodan aikaisella ps.esteellä Viipurin laidalla kohdassa, jossa este ylittää satamasta ratapihalle johtavan rautatien

Kaupungin laidalla taisteltiin rajusti peräti kymmenisen päivän ajan. Ryssä todella yritti saada aikaan näkyvää menestystä valloittamalla Suomen toiseksi suurimman ja kansainvälisesti tunnetun kaupungin. Mitään merkittävää menestystä Talvisota ei ollut CCCP:lle tuonut, vaan yleistä kansainvälistä ihmetystä puna-armeijan kyvyttömyydestä.

Viipurin edustan taistelujen aikaan alkoivat Moskovassa rauhanneuvottelut. Ne tunnetusti johtivat Moskovan välirauhaan, joka alkoi 13.3.1940 klo 11.00. Tämä oli myös eräs syy suomalaisten vastarinnan jyrkkyyteen.
Mikkelin päämajasta E. Heinrichs vaati Viipurin taisteluja johtanutta ja vetäytymishaluista H. Öhquistia pitämään Viipurin huolimatta raskaista tappioista ja venäläisten tunkeutumisesta Viipurin eteläpuolella Viipurinlahden yli (valtamaantie Viipurista Kotkaan) ja pohjoisessa Portinhoikan tienoille (uhkasi yhteyttä Lappeenrantaan).

Itse kaupunkia puolusti erinomaisesti menestynyt "kylmä-kalle" K. A. Heiskasen komentama JR 7. Pohjoisessa sen vastuualue päättyi Papulanlahteen (väliraja). Siellä JR 15 oli asemissa kaupungista erillisellä Karjalan esikaupunkialueella ja Rotanpesällä itäänpäin vievän tien suunnassa. Myös näistä suunnista ryssä pyrki Viipuriin yhtä päättäväisesti kuin kantakaupungin luona.




Tankki (T-26) on tarkalleen siinä paikassa, johon puna-armeija Viipurissa pääsi, Patterinmäellä suomalaisasemien edustalla. Kuvan panssari on 2005 nostettu Viipurinlahdesta Vilajoen kylän läheltä.


Käskystä Öhquist lykkäsi viimeiseen saakka vetäytymistä. Keskiyöhön 12.3. mennessä suomalaisjoukot sitten vetäytyivät kaupungin laitamilta pari kilometriä länteenpäin Patterinmäen-linjalle. Se sijaitsi varsinaisella kaupunkialueella - Patterinmäeltä ratapihan yli Papulaan. Suomalaiset sytyttivät palamaan asemien edessä olevan kaupunginosan mm. Kolikkoinmäen.

Vaikka vihollinen varmuudella tarkalleen tiesi rauhan alkamisesta klo 11.00, se ryhtyi aamulla massiiviseen rynnäkköön vallatakseen Viipurin. Siitä, oliko tällä järjettömällä liikkeellä tarkoitus saavuttaa symboli "voitolle" ja nöyryyttää suomalaisia verilöylyllä, ei ole tietoa.

Joka tapauksessa rauhantuloon saakka jatkunut hyökkäys ei johtanut kuin mittaaviin miestappioihin ilman tulosta. Pelkästään Viipurin rautatieaseman ratapihalle, jota pitkin tapahtui varsinainen panssarihyökkäys (ainakin 20 kpl), tuhottiin 9 venäläispanssaria.


Susipari Tienhaarassa




Kivisalmi sijaitsee kartan oikeassa ylänurkassa, missä sillat ylittävät kapeikon

Maaliskuun loppupuolella minulla oli aikaa ennen Pietarin junantuloa tutustua Tienhaaran taistelumaastoon Kivisalmen länsirannalla.
Viipurin skandaalimaisen menetyksen 20.6.1944 jälkeen suomalaiset joukot asettuivat asemiin ennalta varustamattomaan maastoon Kivisalmen länsirannalle eli välittömästi Viipurin kaupungin länsipuolelle. Lohkoa puolusti eversti Alpo Marttisen komentama JR 61. Taistelut kestivät tällä kohtaa 22.6. - 27.6.44, jolloin puna-armeija yritti moneen otteeseen ylittää siinä onnistumatta kapean vesistölinjan tällä kohtaa, jossa Saimaan kanava laskee Viipurinlahteen.



Nykyään paikalla sijaitsevat korkeat maantie- ja raidesillat, jotka jokainen Viipurin kävijä muistaa. Suomen - ja sota-aikaan matalat maantie-ja rautatiesillat kulkivat nykyisen korkean maantiesillan alla. Niiden vanhat penkereet on vielä havaittavissa maastossa.
Maasto on muuttunut myös Liitsaaren kohdalla, joka sijaitsee nykyisen rautatiesillan alla (tukirakenne) ja jonne ryssä on tehnyt pengertien.

Varustamattomuus on vieläkin havaittavissa maastossa. Mitään varta vasten rakennettuja bunkkereita ei alueella ole, ja juoksuhaudat ja pesäkkeet ovat matalia. Tämä johtuu osaksi myös kivisestä ja kallioisesta maastosta. Mutta vanhan jalkaväki- nyt jo nostomiehen silmä erottaa paikalla pesäkkeet ja muut suojavarustukset.

Liitsaaren p-päässä, selkä Monrepoon suuntaan.

Ajoin ensin Pikku-Herttuaan eli Kivisalmen pohjoispäähän, jossa alkaa järvimäinen Suomenvedenpohja. "Yksityistie" oli arvelluttavan huonossa kunnossa kelirikon vuoksi, mutta pääsin ja parkkeerasin vaikeuksitta noin 200 m:n päähän rannasta.

Autosta noustessani olin kuulevinani jotain liikkuvan metsässä, mutta äänen suunnassa en havainnut mitään. Rantaan kuleksiessani huomasin hetimiten sudenjäljet, jotka kulkivat vesistön suuntaisesti pohjoisesta etelään silloille päin. Mitäpä nuista - on nuita hukanjälkiä tullut nähtyä metsästysreissuilla.
Asemista palatessani huomasin uudelleen jäljet, ja juuri siitä suunnasta mistä olin autossa noustessani muka jotain kuullut. Huomasin, että sudet olivat hetkeksi lakanneet tarpomasta peräkkäin samoja jälkiä.


Hukat reissulla. Vaan irtokoiria ei viime aikoina ole näkynyt.


Yleensä olen nähnyt varsin vähän riistaa karjalankannaksella ja Karjalassa. Luultavasti (sala)metsästys ja petojen lukumäärää rajoittaa riistakantaa voimakkaasti.

Munasuolla Summassa olen nähnyt teeriä. Ihantalan taistelualueella Nurmilammen maastossa olivat jopa hirvet talvehtineet. Kerran oikein säikähdin Leitimojärven pohjoispuolella, kun olin näkevinäni jotain hangen alla - hirvi oli jälistä päätelleen mennyt pitkillä:) Ja viime toukokuussa jouduin viirupöllön hyökkäysten kohteeksi Talin Markkinapellolla/ Marjamäen maastossa eräässä metsäsaarekkeessa.

sunnuntaina, syyskuuta 17, 2006

Summassa ja Pietarin yliopistolla

(kuvia ja karttoja klikkaamalla näet ne suurempina)

Itäänpäin

Perjantai-iltana 15.9.06 oli taas lähdettävä. Nuijamaalla rajamuodollisuuksissa oli uutta: Suomen uusi upea raja-asema ja venäjän tullissa älytön jono lähes Pällin taxfree-kaupalle saakka.

Nou hätä, tein valkorosvomaisen tempun. Päättelin olevani herrakansalle varatussa jonossa ja lähdin ohittamaan sen. Pääsin lähes venäjän tullin puomille, mutta siellä oli toinenkin huligaani vironrosvo. Eikun pokkana ryhdyimme muodostamaan eu-kansalaisten jonoa, ja muuten erikoiskuljetuksille varatulle kaistalle. Etuilusta huolimatta siinä meni kuitenkin tunti vartoiluun.

Summaan

Summa sijaitsee karjalankannaksella noin 30-40 kilometriä Viipurista kaakkoon eli Pietariin päin.

Suuntasin matkani Sorvalin valinnan kautta pimeässä ja varsin kylmässä (-0 C)syysalkuyössä kohti Summan "Lähteenlohkoa". Ajoin Kämärän (Gavrilovo) aseman kautta Lähteentietä pitkin Mannerheim-linjalle.


Tämä on se paikka Mannerheim-linjaa, jossa puna-armeijan joukot tekivät läpimurron 11.2.1940 (puhutaan sisäänmurrosta). Tämä puna-armeijalle ensimmäinen onnistunut sotatoimi merkitsi suomalaisille joukoille perääntymistä 17.2. alkaen ns. Väliasemaan ja siitä sitten Viipurin edustalle rauhantuloon saakka.


Päätin yöpyä autossani läpimurtokohdassa suomalaisbunkkerin SJ4 (Lä4) eli "Poppiuksen" takapihalla. Tämän piti olla muka suojainen paikka tatteja metsästäviltä venäläisiltä. Siinä ei pitänyt olla liikennettä, koska läpiajo ei ollut mahdollista.

Mutta erehdyin raskaasti. Aamulla klo 6.n aikaan heräsin siihen, kun nuori venäläispari kävelee autoni ohi. He nauraa kihersivät makuupussissa koisaavalle valkobandiitille. Kohta kuulin enemmänkin porukkaa pysähtyvän ja lappaavaan bunkkerin toiselle eli tien puoleiselle levikkeelle. Kun vetäisin rauhantamineeni ja muut ventterit niskaan huomasin kaikkiaan seitsemän henkilöautolastillista ruskeja tulleen bunkkerille kerämään sieniä.

Oli siis aika siirtyä. Ajelin karttaa silmäillen aikaisemmin käymättömälleni "Merkin-lohkolle" eli itäänpäin noin kolmisen kilometriä. Täällä ei ollut betonivarustuksia, mutta silti ja ehkä juuri siksi täälläkin oli ryssä tosissaan yrittänyt läpimurtoa. Isoisäniporukka (os Berg/ ErP 20 tai 24) oli täällä sotimassa lyhyen aikaa joulu-tammikuussa 39-40.



Kuvassa Merkin lohkolla. Pystyssä oleva venäläiskranaatti on umpiterästä ja tarkoitettu bunkkereiden ja tankkien tuhoamiseen. Venäläiset ampuivat tälläisia kranaatteja suuria määriä ja suomalaiset luulivat niitä suutareiksi.

Muistomerkissä lukee vapaasti käännettynä "Mannerheim-linjalla rynnäkössä kaatuneiden puna-armeijan sotilaiden muistoksi"

Kävin tällä lohkolla etulinjassa ja puna-armeijan hautuumaalla. Pidemmällekin rautatielle (Viipuri-Pietari) päin meinasin mennä, mutta metsässä oli aamuisesta ajankohdasta huolimatta liikaa tattivenäläisiä, tie oli poikki tielle kaatuneen männynlatvuksen vuoksi ja aika alkoi painaa päälle.


Pietariin

Taas teki mieli pois täältä kuusenpersiistä megapolikseen.

Piti poiketa vielä aamupesulle. Taasionlampien seutu Pietarin valtatien läheisyydessä oli täynnä tatinetsijää. Sen vuoksi poikkesin valtatieltä bunkkerille Le6 Perojoen tuntumaan. Hunttasin pesuvehkeiden kanssa joen rantaan Viipuri-Pietari -rautatien sillan alle.


Kuva on lavastettu, koska pikkumustat ovat jalassa. Mutta ilme kertoo pesuveden lämpötilan.





Räjäytettyä suomalaisen rautatiesillanjäännöksiä hyväksikäyttäen peseydyin mulkkusillani pikaisesti mutta täydellisesti. Vesi oli niin kylmää, että hiuksia pestessä se suorastaan koski päähän. Silloin kävi mielessä mutta vain sen hetken, että olenkohan minä liian vanha tälläiseen retkeilyelämään ja suomalaisella alueella sijaitsevien venäläishotellien boikotoimiseen.


Kuva elokuulta 06 jossa Saharovin patsas ja takana kantaravintolani. Oikein edullinen mutta:)

Kaahasin Pietarin Hirvisaareen (vasilinsaari). Olin juuri oikeaan aikaan oikeassa paikassa. Saharovin patsaalla, Pietarin yliopistoalueen (SPbGU) sydämessä. Paikka oli minulle varsin tuttu kesäiseltä kielikurssilta, sillä kävin melkein joka päivä syömässä "studentseskaja stolovajassa", opiskelijaruokalassa.


Saharovin patsaan luona aukiolla oli parhaillaan menossa mielenosoitus eläinten puolesta. Olihan siinä viihdettä seurata, kun tv-asema kuvasi varsin vähäosanottajista kansalaiskokousta. Kävi siinä miliisikin kysymymässä mielenosoittajilta jotain muodon vuoksi.



Mitäs me "jokerit"!


















Suomalainen suomalaisuuden sekä suomalais-ugrilaisen kulttuurin tutkija Anders Sjögren oli saanut plakaatin muistoksi toiminnastaan erään yliopistorakennuksen seinää.


Filologisen tiedekunnan takana lähellä yliopiston hallintorakennusta/kassaa oli tehty eräänlainen jatulintarha kivistä. Siinä oli kiviä eri yliopistoista kuten Harvardista, Sorbonnesta, Berliinistä ja tietysti omasta opinahjostani Turun yliopistosta. Kädessäni näkyvä kivi oli selvästi Ryssänmäeltä, jossa Turun yliopisto sijaitsee ja jossa asuin viisi vuotta.


Tynkä-Suomeen

Kotimatka meni nopeasti ja hyvin. Pietarissa eikä rajalla ollut ruuhkaa. Viipurissa ostin "Karusellista" Lekulle lekan Bostonia ja kartsan tupakkaa, isälle olutta eli Nevskoje originalnojeeta sallittu määrä, itselleni hunajaolutta (Medovarus) laatikollinen, sekä suklaata, leivonnaisia ja helevetin pahanmakuista makkaraa.

Olin kotona iltakymmenen jälkeen. Kävin saunassa ja uni tuli nopeasti.