Summassa ja Pietarin yliopistolla

(kuvia ja karttoja klikkaamalla näet ne suurempina)

Itäänpäin

Perjantai-iltana 15.9.06 oli taas lähdettävä. Nuijamaalla rajamuodollisuuksissa oli uutta: Suomen uusi upea raja-asema ja venäjän tullissa älytön jono lähes Pällin taxfree-kaupalle saakka.

Nou hätä, tein valkorosvomaisen tempun. Päättelin olevani herrakansalle varatussa jonossa ja lähdin ohittamaan sen. Pääsin lähes venäjän tullin puomille, mutta siellä oli toinenkin huligaani vironrosvo. Eikun pokkana ryhdyimme muodostamaan eu-kansalaisten jonoa, ja muuten erikoiskuljetuksille varatulle kaistalle. Etuilusta huolimatta siinä meni kuitenkin tunti vartoiluun.

Summaan

Summa sijaitsee karjalankannaksella noin 30-40 kilometriä Viipurista kaakkoon eli Pietariin päin.

Suuntasin matkani Sorvalin valinnan kautta pimeässä ja varsin kylmässä (-0 C)syysalkuyössä kohti Summan "Lähteenlohkoa". Ajoin Kämärän (Gavrilovo) aseman kautta Lähteentietä pitkin Mannerheim-linjalle.


Tämä on se paikka Mannerheim-linjaa, jossa puna-armeijan joukot tekivät läpimurron 11.2.1940 (puhutaan sisäänmurrosta). Tämä puna-armeijalle ensimmäinen onnistunut sotatoimi merkitsi suomalaisille joukoille perääntymistä 17.2. alkaen ns. Väliasemaan ja siitä sitten Viipurin edustalle rauhantuloon saakka.


Päätin yöpyä autossani läpimurtokohdassa suomalaisbunkkerin SJ4 (Lä4) eli "Poppiuksen" takapihalla. Tämän piti olla muka suojainen paikka tatteja metsästäviltä venäläisiltä. Siinä ei pitänyt olla liikennettä, koska läpiajo ei ollut mahdollista.

Mutta erehdyin raskaasti. Aamulla klo 6.n aikaan heräsin siihen, kun nuori venäläispari kävelee autoni ohi. He nauraa kihersivät makuupussissa koisaavalle valkobandiitille. Kohta kuulin enemmänkin porukkaa pysähtyvän ja lappaavaan bunkkerin toiselle eli tien puoleiselle levikkeelle. Kun vetäisin rauhantamineeni ja muut ventterit niskaan huomasin kaikkiaan seitsemän henkilöautolastillista ruskeja tulleen bunkkerille kerämään sieniä.

Oli siis aika siirtyä. Ajelin karttaa silmäillen aikaisemmin käymättömälleni "Merkin-lohkolle" eli itäänpäin noin kolmisen kilometriä. Täällä ei ollut betonivarustuksia, mutta silti ja ehkä juuri siksi täälläkin oli ryssä tosissaan yrittänyt läpimurtoa. Isoisäniporukka (os Berg/ ErP 20 tai 24) oli täällä sotimassa lyhyen aikaa joulu-tammikuussa 39-40.



Kuvassa Merkin lohkolla. Pystyssä oleva venäläiskranaatti on umpiterästä ja tarkoitettu bunkkereiden ja tankkien tuhoamiseen. Venäläiset ampuivat tälläisia kranaatteja suuria määriä ja suomalaiset luulivat niitä suutareiksi.

Muistomerkissä lukee vapaasti käännettynä "Mannerheim-linjalla rynnäkössä kaatuneiden puna-armeijan sotilaiden muistoksi"

Kävin tällä lohkolla etulinjassa ja puna-armeijan hautuumaalla. Pidemmällekin rautatielle (Viipuri-Pietari) päin meinasin mennä, mutta metsässä oli aamuisesta ajankohdasta huolimatta liikaa tattivenäläisiä, tie oli poikki tielle kaatuneen männynlatvuksen vuoksi ja aika alkoi painaa päälle.


Pietariin

Taas teki mieli pois täältä kuusenpersiistä megapolikseen.

Piti poiketa vielä aamupesulle. Taasionlampien seutu Pietarin valtatien läheisyydessä oli täynnä tatinetsijää. Sen vuoksi poikkesin valtatieltä bunkkerille Le6 Perojoen tuntumaan. Hunttasin pesuvehkeiden kanssa joen rantaan Viipuri-Pietari -rautatien sillan alle.


Kuva on lavastettu, koska pikkumustat ovat jalassa. Mutta ilme kertoo pesuveden lämpötilan.





Räjäytettyä suomalaisen rautatiesillanjäännöksiä hyväksikäyttäen peseydyin mulkkusillani pikaisesti mutta täydellisesti. Vesi oli niin kylmää, että hiuksia pestessä se suorastaan koski päähän. Silloin kävi mielessä mutta vain sen hetken, että olenkohan minä liian vanha tälläiseen retkeilyelämään ja suomalaisella alueella sijaitsevien venäläishotellien boikotoimiseen.


Kuva elokuulta 06 jossa Saharovin patsas ja takana kantaravintolani. Oikein edullinen mutta:)

Kaahasin Pietarin Hirvisaareen (vasilinsaari). Olin juuri oikeaan aikaan oikeassa paikassa. Saharovin patsaalla, Pietarin yliopistoalueen (SPbGU) sydämessä. Paikka oli minulle varsin tuttu kesäiseltä kielikurssilta, sillä kävin melkein joka päivä syömässä "studentseskaja stolovajassa", opiskelijaruokalassa.


Saharovin patsaan luona aukiolla oli parhaillaan menossa mielenosoitus eläinten puolesta. Olihan siinä viihdettä seurata, kun tv-asema kuvasi varsin vähäosanottajista kansalaiskokousta. Kävi siinä miliisikin kysymymässä mielenosoittajilta jotain muodon vuoksi.



Mitäs me "jokerit"!


















Suomalainen suomalaisuuden sekä suomalais-ugrilaisen kulttuurin tutkija Anders Sjögren oli saanut plakaatin muistoksi toiminnastaan erään yliopistorakennuksen seinää.


Filologisen tiedekunnan takana lähellä yliopiston hallintorakennusta/kassaa oli tehty eräänlainen jatulintarha kivistä. Siinä oli kiviä eri yliopistoista kuten Harvardista, Sorbonnesta, Berliinistä ja tietysti omasta opinahjostani Turun yliopistosta. Kädessäni näkyvä kivi oli selvästi Ryssänmäeltä, jossa Turun yliopisto sijaitsee ja jossa asuin viisi vuotta.


Tynkä-Suomeen

Kotimatka meni nopeasti ja hyvin. Pietarissa eikä rajalla ollut ruuhkaa. Viipurissa ostin "Karusellista" Lekulle lekan Bostonia ja kartsan tupakkaa, isälle olutta eli Nevskoje originalnojeeta sallittu määrä, itselleni hunajaolutta (Medovarus) laatikollinen, sekä suklaata, leivonnaisia ja helevetin pahanmakuista makkaraa.

Olin kotona iltakymmenen jälkeen. Kävin saunassa ja uni tuli nopeasti.

Äyräpää - Ristisaari

Terveisiä Äyräpäästä karjalankannakselta ja Ristisaaresta Pietarista!

Tuli tilaisuus automatkailla viikonloppuna. Perjantai-iltana autonnokka kohti Nuijamaata. Venäjän tullissa vain tunnin pakolliset kuviot. Sitten Viipurin kautta Äyräpäähän.


ÄYRÄPÄÄSSÄ
http://www.luovutettukarjala.fi/

Vaikka oli jo syyskuun alku ja Ääräpiässä pimeää kuin "persiissä jouluna", venäläisiä asui rannalla mustalaiskylää muistuttavissa kojuissaan. He pitivät nuotioita pitkin Vuoksen rantaa. Etsin herrakansasta vapaan paikan, auto parkkiin, nopea iltapala ja unta palloon autossa makuupussissa ilmapatjalla.

Melko hyvin nukutun yön jälkeen heräsin vilunväristyksiin. Ylös, ulos ja humpalle: kumpparit ja verkat jalkaan.



Ensimmäiseksi tarkastelin silmämääräisesti ja kartasta, että "missäs sitä ollaan oltu". Sattumalta olin yöpynyt entisen suomalaistalon pihamaalla. Rakennuksesta oli jäljellä enää betoniperusta/sisäkellaritilat sekä erillinen melko hyvässä kunnossa oleva maakellari. Suomalaisuudesta kertoivat myös pihakasvit ja pensaat: melko karulla männikkökankaalla kasvoi "siperian hernepensasta" (en ole hortonomi) ja sireenipensaita.

Näin pienet asiat kertoivat, että suomalaisella maaperällä ollaan!

Sitten lompsin kohti Vuoksen mahtavaa virtaa. Matkalla sinne havaitsin suomalaisia asemia, suutarikranaatin, hylsyjä jne. Kranaatinheitinasemasta oli joku kaivanut esiin neljä kevyen kranaatinheittimen kranaattia, joissa oli sytyttimet paikallaan(asema oli selvästi vaihtanut omistajaa 1944).




Kurillani mietin, että pitäiskö järjestää tunnetusti pitkään nukkuville ryssille kunnon aamuherätys. Mutta tulin siihen tulokseen, että voihan siinä itselleenkin käydä hassusti. Ja huonoa tsäkää minulla riittää vaikka muille jakaa:)


Saavuin virralle. Silläkin kohtaa oli velivenäläinen telttoineen koisaamassa. Kävelin takaisin autolle ja siirryin pitkin kankaalla kulkevia metsäautoteitä Vuoksea ylävirtaan. Pääsin autollani melko lähelle jokea.

Kävelin venäläisistä vapaana olevaan niemeen, nautin aamupalaa ja kävin peseytymässä Vuoksessa. Vesi oli yllättävän sameaa viime reissuun verrattuna, mutta yhtä lämmintä kuin juhannuksena 2005.

Virralla oli paljon kalastajia pikkuisine veneineen. Mutta perämoottorin pörinää ei juuri kuulunut - tosi herkkä luomumeininki. Silloin tällöin paukahti aamuisessa metsässä haulikko merkkinä metsästyskauden alkamisesta.

Sitten siirryin katsastelemaan Mansikkamäen, Lauttalahden ja Romminmäen taistelumaastoja ja suomalaisasemia. Sieltä olivat Suomen miehet lasettaneet ryssiä, Äyräpäänharjukankaalta peltoaukeille.



















Joku oli löytänyt suomalaisten etulinjan juoksuhaudasta kaatuneen sotilaan. Merkkinä siitä oli risti ja venäläiskypärä sen nokassa.



Se, oliko kysymyksessä suomalaistaistelijan viimeinen leposija, vai punasotilaan multaosuus Suomesta, ei selvinnyt minulle. Pitää muistaa, että suomalaiset käyttivät paremman ja omien puuttuessa venäläisiä kypäriä.











RISTISAAREEN (Krestovskij ostrov)

Minun piti olla kello 14.00 Pulkkalan (= Moskovan) aikaa Pietarissa. Oli jo vähän kiire ja kaahasin Äyräpäästä kahdessa tunnissa Ristisaaren huvipuistoon.



Olin vartin myöhässä sovitusta. Kiiruhdin läheiselle metroasemalle odottamaan. Mutta kuten useimmiten, venäläiseen voi luottaa siinä, että hän on satavarmasti myöhässä enemmän kuin siinä kulttuurissa sallitut 15 minuuttia. Mutta jouduin odottamaan v a i n 20 minitsiä ja sitten huvipuistoon.

Todettakoon kontaktini kunniaksi, että hän on harvoin myöhässä. Hän tietää, kuinka huonosti suomalaiset sitä ymmärtävät. Ja ehkä meitin pitäisi ymmärtää sikäläisiä (joukko)liikenneoloja - siellä on turha kellon kanssa minuuttiaikataululla pelata.





Suomen leijonat:)

















Vaikka oli jo 2.9.06, ilman lämpötila oli +22 gradusovia, aurinko paistoi ja ihmisiä riitti sopivasti. Tällä kertaa elämä potki syylinkijalalla:)



Itse kävin vain huvipuiston maailmanpyörässä. Se oli sopivan pieni, mutta silti kurkkua vähän kuristi. Huvipuistossa oli todella upeita ja hurjia laitteita. Sellaisiin minua ei saisi kirveelläkään. Eli huimapäille sopivia pyörittimiä löytyy, vetää varmasti vertoja Linnanmäelle, voin suositella.




Sitten guljailimme Jelaginin puistossa Mistulansaaressa (Jelagin ostrov) söimme ja kahvittelimme.

Sen jälkeen autonnokka kohti Tynkä-Suomea ja kotia. Mietin yöpymistä karjalankannaksella, mutta noudatin "suoraan kotiin" -neuvoa. Pietarista lähdin noin 18.15 Suomen aikaa ja oli kotiovella tasan 23.00.