Viipurissa ja Petrogradissa

Viipurissa ensi kertaa turistina

(Kuvia klikkaamalla näet ne paremmin ja linkitettyjä sanoja klikkaamalla viisastut)

Olen monia kertoja piipahtanut Viipurissa, mutta en ole kertakaan yöpynyt siellä. Suoraan sanoen ei ole hotsittanut. Masentavaa on ollut nähdä keskiaikainen suomalaiskaupunki ryssän hoteissa: raunioita tai karmeita neuvostokerrotaloja, rappiota, likaa ja rähjäisyyttä, ylihinnoiteltuja enintään keskinkertaisia ruokia ja poskettomia hotellihintoja jne.





HOLODNO! Linnansillalla ennen palttoon vaihtoa


Mutta silti kaupungissa on selvästi nähtävissä sen suomalainen historia. Viipurin Linna on merkittävä Suomen historian monumentti. Vaikka sitä ei voi kunnoltaan verrata vaikkapa Olavinlinnaan, se ja vanhan kaupungin rippeet kertovat joskus niin upeasta ja vilkkaasta elämästä.

Isovanhempani asuivat pari-kolme vuotta Viipurissa 1930-luvulla, Papulassa rautatieaseman takana (radan pohjoispuolella). Käsittääkseni tuoreena opettajana työskennellyt isoisäni viihtyi erinomaisesti kaupungissa, jossa oli aktiivista maanpuolustus eli suojeluskunta toimintaa. Sitä kaupungin varus- ja upseerikunnat tukivat.

Yövyin hotelli Druzhbassa.

Kuvassa valkobandiitit, minä vm 2007 ja Torkkeli vm 1293

Viipurin linnassa on piipahtamisen arvoinen museo. Siellä voi vastenmielisen propangandan lisäksi saada myös uutta ja oikeaa tietoa.

Museossa oli vierailumme aikaan suomalainen vierailunäyttely suomalaisesta Viipurista 1917-1944. Kylläpä on elämää silloin piisannut, varsinkin talouselämää.

Agricolan haudalla?

Viipurin keskiaikaisessa "vanhassa kaupungissa" pysähdyttävä muistomerkki on entinen tuomiokirkko (Agricolan kirkko). Se on Suuresta Pohjansodasta eli Isovihasta saakka ollut tiilinen rauniokasa, jolloin ryssät valloittivat Viipurin 1710 ja ryöstivät kirkon lisäksi kaiken.

Nykyään kirkonrauniot toimivat roskien kaatopaikkana. Pidetään todennäköisenä, että suomen kirjakielen isä, Mikael Agricola on haudattu tuomiokirkkoon.

Jos näin on, Suomen historian ja kulttuurin yksi merkittävimmistä henkilöistä makaa ryssäläisen tunkion alla. Se on jotenkin vertauskuvallista nykypäivän suomalaisuudelle, jossa Karjalan palautuksen kieltäminen on yleistä. Lisäksi se on todellinen tabu suomalaisessa poliittisessa keskustelussa.

Tuomiokirkon raunioiden vieressä sijaitsee suomalainen sankarihautuumaa, jonka aidattu muistomerkki on suosittu votkaiivanoiden kaljoittelupaikka ja useiden törkyisessä kunnossa. Kyllä ne häpeävät osaavat. Sillä kun otin heistä valokuvaa vapun 2005 aikaan osasivat häipyvä ja mennä tammen taa piiloon.

Tammikuisessa Viipurissa ei ollut tosiaan ollut turistiruuhkaa. Kävin Pietarissa Prosvenshenjan metroasemalle (en muuten löytänyt uutta pohjoisinta Parnasin metroasemaa).

Ajoimme Pietariin luonnonkaunista ja liikenteeltään erittäin hiljaista rantatietä, Kuninkaantietä pitkin. Pysähdyimme Koivistolla ja merenrannalla, ja tietysti Mannerheim-linjalla bunkkereilla.

Tavan viikonloppu Petrogradissa

Serkkuni ei ollut koskaan käynyt Pietarissa, paitsi Itä-Karjalan monissa kuuseen perseissä, taistelupaikoilla ja Kostamuksessa kanssani.

Viikon kuluttua Viipurin matkastani koukkasimme Kouvolasta hänen työkaverinsa vaimon pikkusiskon oppaaksi hänelle. Posottelimme Vaalimaan kautta suoraan Pietariin. Jostakin syystä päädyimme hotelli Russiin viikonlopuksi. En suosittele mutta siellä turvallisin ja kallis autonparkkipaikka, serkkupojan Audille.

Kävelin ympäri Pietarin keskustaa katselemassa maisemia:)

Serkkupoikani taas harjoitti nuoremman ikäpolven harrastuksia, yökerhossakin kävi uusien tuttujensa kanssa. Minä jätin väliin sellaiset huvitukset, olin sitten virkeä kuski paluumatkalla.

Piipahdus Nevanlinnaan

(Kuvia ja linkitettyjä sanoa klikkaamalla näet ja ymmärrät paremmin:)


Uusi vuosi ja uudet kujeet - s novym godom 2007

Päätin aloittaa vuoden 2007 pitämällä vuosilomaa ensimmäisen arkiviikon. Kävin mm. vanhempieni luona ja Helsingissä työhaastattelussa. Sitten päätin tehdä ranskalaisen visiitin Pietariin.


Rajalla

Suomalaisissa tiedotusvälineissä kerrottiin, että uudenvuoden aikaan täällä vierailee arviolta 70.000 itäturistia. Sen vuoksi olin vähän huolissani siitä, kuinka rajamuodollisuudet sujuvat.

Suomen puolella olin ainoa autoilija ja venäjän tullissa pääsin heti ns. liikennevaloihin eli melko lähelle passintarkastusta. Mutta silti venäjän tullissa kului ainakin tunti, vaikka suomalaisia autoja oli vain muutama kipale.

Aiemmin olin lukenut venäjän tullinjohtajan ilmoituksesta, että autositoumusmaksu poistuu lähipäivinä. No ei ollut vielä. Ja sitä paitsi minulla oli kädessäni jo valmis ja virallinen autositoumuslomake, jonka minulle oli myöntänyt Kostamuksen venäjän tulli, ja jonka piti olla voimassa 25.2.2007 saakka.

Mutta se ei kelvannut Nuijamaalla. Piti tehdä uusi, että pääsivät perimään uuden autositoumusmaksun. Ja vaikka se oli voimassa 17.1.2007 saakka, se otettiin tietysti pois Suomeen paluun yhteydessä.

Tämä ei ollut minulle yllätys. Mutta silti annoin tullivirkailijan tietää heidän systeeminsä olevan syvältä, kun heidän omat asiakirjat eivät edes päde.


Pietarin pikataipale - KAD

Rajankaupoista vaihdoinpikaisesti valuuttaa ja tankkasin täyteen. Skandinavskoje shossella eli Viipurin ja Pietarin välisellä maantiellä M-10 oli liikennettä kohtalaisesti. Ohittaa piti paikallisella kamikaze-tavalla.


Tarkoitukseni oli ensimmäisen kerran kiertää Pietari uutta kehätietä pitkin. Venäjäksi sitä kutsutaan KAD:ksi eli Kol´chevaja Avtomobilnaja Doroga eli huonostikäännettynä "rengasmainen autotie". Se on pääosin todellinen nelikaistainen baana, joka kiertää Pietarin kaupungin itäpuolelta. Kartan mukaan toteutunut eli valmista kehätietä on punakeltainen tieosuus.

Erkanin siis Skandinavian maantieltä ennen Valkeasaaren tienoota liittymästä Parkalaan johtavalle tielle. Saavuin kehätielle ja eikun menoksi. Oli jo pimeää ja satoi, joten tarkkana sai olla, vaikka mitään ruuhkaa tiellä ei ollut.

Nopeasti olin Pietarin eteläpuolella, ja erkanin kehätieltä Moskovan maantien (Moskovskoje shosse) liittymän kohdalta. Palasin hieman kaupunkiin päin, jotta pääsin Pulkovskaja hotellin edessä sijaitsevan liikenneympyrän kautta Pulkkalan maantielle (Pulkovskoje shosse) ja sitä kautta vierailulle Puskiniin (Tsarskoje Seloon).

Seuraavana päivänä palasin takaisin päin samoja jälkiä. Totesin, että Pietarin kehätietä pitkin pääsee vain 30-40 minuutissa ohittamaan Pietarin kaupungin ja hitaan rantatien. Todella upea keksintö!!


Valkeasaaressa - ryssän ja JR 1:n muistomerkilla

Aamupäivällä palasin Puskinista Valkeasaaren kautta kannakselle. Kiinnitin jo tulomatkalla huomiota, että JR 1:n killan muistomerkin tienoilla oli raksatyömaa.

Pysähdyimme tulomatkalla puna-armeija pömpöösillä vuoden 1944 suurhyökkäyksen ja läpimurron -muistomerkillä. Se oli oiva paikka käväistä tupakkikusella betonimöhkäleen takaisessa maastossa.


Paluumatkalla tarkastin, että muistomerkki oli vielä tallessa ja lähes virheettömässä kunnossa. Muistokivi sijaitsee metsänreunassa aivan pellonlaidassa noin 1,5 kilometriä etulinjasta.

Pellolle oltiin rakentamassa jotain niin, että raksatyömaan aita oli noin 10 metrin päässä muistokivestä. Kuvassa muistokivi näkyy oikealla alanurkassa.


Hyvä puoli asiassa on se, että muistomerkille pääsee nyt kunnon tietä pitkin, ennen se oli epävirallisen roskien pudotuspaikan takana.


Kotimatka Tynkä-Suomeen

Sää oli Viipuriin saakka erinomainen, kuulakas mutta jopa lämmin talvipäivä. Mutta ostoksilta palatetssani alkoi lumipyry, joka ei onneksi liikaa paluuta haitannut.

Viipurissa ajoin suoraan ostoksille Karusell-tavarataloon. Ostoslistalla oli taasen sallittu kiintiö eli isille venäläiskaljaa, Leolle valkeeta mallua, itselleni ruokatavaraa kuten makarooneja, valkeeta vuokaliepuskaa, Pietari 2007 -kalenteri, kirsikkamehua.

Votkanmyynti oli inventaarion vuoksi keskeytetty. Ja moni votka-iivana poistui pettyneenä liikkeestä.

Itselläni oli kirkaskiintiö täynnä, sillä olin saanut joululahjaksi lahjapakkausputelin ukrainalaista Nemiroffia kolmella ryyppylasilla varustettuna. Se on hunajavotkaa lisättynä pippurilla, varmasti terveellistä:)

Rajamuodollisuudet olivat erikoiset. Venäjän tullista menin lähes heittämällä läpi.
Mutta Suomen tullissa jonotin yhdessä uudenvuoden -lomalle tunkevan herrakansan kanssa passintarkastukseen henkilöautojonossa.

En todellakaan tajua sitä, että venäjän tullissa suomalaisille /ulkomaille rekisteröidyillä autoille (autositoumus/tullaus, mitä venäläisten ei tarvitse tehdä Suomeen pyrkiessä) on oma hidas jononsa. Mutta Suomessa meidän pitää jonottaa samassa jonossa, mikä merkitsee odotusta taas ja vain suomalaisille.

Vaan eihän siellä ole pakko visiteerata.