(klikkaa kuvia, näet ne suurempina, klikkaa linkitettyjä sanoja, niin saat lisää tietoa)
Ennen vanhaan CCCP:ssä oli paljon juhlapäiviä ainakin länsimaisen ihmisen mielestä. Toisaalta kun niiden lukumäärä sitten vertasi meidän kirkollisiin juhlapuhiin ja vapaisiin, niitä oli melko lailla yhtä paljon. Tosin juhlapäivän viettäminen silloin, ja ehkä vielä nykyisin kestää iivanalta pitempään kuin yhden juhlapäivän. Kun juhlapäivä nyt osui lauantaille, venäjällä oli virallinen vapaapäivä vielä maanantaina.
Nykyään puna-armeijan päivän tilalla on isänmaan puolustajien päivä. Yhä se samaistuu paljolti militarismiin, kuten sikäläinen kulttuuri yleensäkin.
Joka tapauksessa moinen juhlapäivä häiritsi ja haittasi minun vierailua suomalaisalkuiseen ja -peräiseen Viipuriin vakavasti. Venäjän tullissa menomuodollisuudet kestivät tunnin. Mutta paluu 3 tuntia!! Suomeen matkaavia venäläisturisteja oli koko päivän jonottomassa venäjän tullissa Suomeen menoa varten. Siinä sitä sitten herrakansan kanssa jonoteltiin.
Myös Viipurin posti oli kiinni. Eikä mikään muu taho myynyt postimerkkejä edes juhlapäivän kunniaksi.
Mutta Karusell-gipermarketti oli auki. Ostin sitten vaimon käskyn mukaan pampers-vaippoja perhepakkauksen, mehua monenlaista, teetä useata sorttia, Panorama tv-lehden - itselleni Oxota-oluen (8 volttia:), tupakkikartsan, limpparia jne.
Taistelupaikoilla
Lepolan ja Ristimäen hautuumaat - murtokohdat kaakkoisessa Viipurissa
Lepolan hautausmaa sijaitsee Viipurin itäosassa Ristimäen hautausmaan lähellä, jossa sijaitsivat VKT-linjan etummaiset pesäkkeet. Kannaksenkatu kulki hautausmaiden välistä.Hautausmaat ovat luonnollisia asemapaikkoja ja tukikohtia. Kivisen hautuumaan aidan takaa oli hyvä lasetetella hyökkääjää ja sen suojassa siirtyä. Oikeastaan Viipurin pääsisäänajoväylä, maantie etelän suunnasta kannakselta eli Kannaksentie päättyi Lepolan hautuumaan kiviaitaan tuolloisen kaupungin kartan mukaan. Tie jatkui keskustaa ja länttä kohden Kannaksenkatuna/ Kalevankatuna.
Suomalainen rynnäkkötykki BT-42 Viipurissa. Siinä oli 114 mm haupitsi, mutta sen kraanaatit eivät läpäisseet modernien venäläistankkien panssaria. Tämä todettiin käytännössä Viipurissa 20.6.44. Kuvassa olevan rohjakkeen matkan katkaisi telan katkeaminen jalkakäytävän reunaan. Sitä ennen sotka oli osunut torniin surmaten vaunun johtajan ja lataajan.
Luin melko uutta kirjaa Viipuri 1944, jonka oli toimittanut sotahistorioitsija Elvfengren ja erikoissairaanhoitaja Tammi (nainen). Monet sotahistorian asiantuntijat ovat kirjoittaneet artikkelinsa Viipurin menetyksestä jatkosodassa, teemoittain aselajin mukaan jne. Ihan luettava kirja.
Joskin täyttä roskaa on Tammen lanseeraama väite, että oikeastaan Viipuria ei aiottukaan tosissaan puolustaa. Tätä osoittaisi varsinkin se, että kaupunki menetettiin niin nopeasti 20.6.1944.
Ristimäen hautausmaa keväällä 2007. Samalla h-maalla tärvelyssä m-merkissä luki, "kunnioita menneiden sukupolvien työtä ja muistoa". Tapahtunut todistaa itsensä? Ja oven takaa kersana pappa-laatikaisen pojan kuulema juttu? Tai Airon väitetty paremminpäin selittely? Siitäkin huolimatta, että Kivisalmen läntistä puolta eli Tienhaaran taistelualuetta ei oltu ollenkaan ennalta varustettu kuten VKT-linjaa.
No soronoo tai nu vsjo rovno! Olkoonkin niin, että syyllisillä lienee oikeus vaieta tai salata, mutta valehtelu-oikeus on sitten jo heidän "omaa keksintöä".
Suomalainen sotahistoria tai sotilaskunnia ei tarvitse valheellista paremmin päin selittämistä. Viipurin menetys oli skandaali ja huonoa sotilasjohtamista. Ammushuoltoa ei ollut järjestetty, ei niin jalkaväelle kuin tykistöllekään. Siitä johtuen tai ainakin sen lisäksi puolustustaktiikka ei ollut ajantasalla tai siihen ei kyetty. Siiranmäen (13.-16.6.44) menetyksellisessä puolustustaistelussa käytettyä tuhovaa epäsuoraa tulta ja välittömiä vastahyökkäyksiä ei tapahtunut Viipurissa. Kaikki nämä aikaisemmin tiedetyt seikan myös mainittu teos vahvistaa ja todistaa.
Yksittäistaistelijan ja rivimiehen näkökulma ja tiedot meneillään olevassa taistelussa ovat yleensä kapeat ja vähäiset. Kuitenkin alla olevan veteraanin kertomuksen todistusarvo on suuri ja samansuuntainen myöhemmänkin tutkimuksen mukaan.
Onni Vilhelm Mäki, s. 28.2.23 Kuusjoki, korpraali 6. K/II P/20 Prikaati
Pataljoonaa lähdettiin kuljettamaan junalla 12.6. aamuyöllä kohti Viipuria. Juna saapui Tammisuon asemalle 19.6. aamulla noin kello viisi. Välittömästi lähdettiin marssimaan Viipurin keskustan halki kohti Ristimäen kaupunginosaa. Puolustuslinja sijaitsi Ristimäen hautausmaan keskiosan kohdalla jatkuen siitä läheltä Kelkkalan ravirataa. Taistelupaikkani sijaitsi n. 40 m:n etäisyydellä hautausmaan kiviaidasta. Juoksuhautaa sillä kohdalla ei ollut, mutta noin puolen metrin syvyisiä poteroita oli noin viiden metrin välein, joita syvennettiin illan aikana kenttälapioilla. Näköala oli hyvä vihollisen suuntaan, ensin loivaa laskevaa rinnettä, jonka jälkeen alkoi tasainen avoin maasto, jossa sijaitsi Kelkkalan ravirata. Illalla noin klo 22 tuli määräys viedä selkäreput hevosmiehen kärrylle. Ainoastaan aseet, patruunat ja leipälaukku otettiin mukaan asemiin, jonne joka mies siirtyi paikoilleen. Oli muuten viimeinen kerta, kun näimme reppumme ja hevosmiehen. Olemme kavereiden kanssa kummastelleet sitä, mihin hävisivät meikäläisten ajoneuvot, joita meni iltayön aikana Kannaksen tietä kohti vihollista. Aamulla noin klo 4 samaa tietä pitkin tuli vihollisen hyökkäysvaunuja, jotka asettuivat metsän reunaan riviin. Tässä vaiheessa ne eivät vielä tulittaneet. Samanaikaisesti hyökkäysvaunujen kanssa tuli jalkaväkeä huutaen "uraata", vaikka ei ollutkaan mistään rynnäköstä kysymys. Päivän aikana hyökkäysvaunuja liikehti metsän reunassa tulittaen hautausmaan Maaskolan puoleista aluetta. Meikäläisen ja varmaan monen muunkin mielestä hyökkäysvaunut olisivat olleet hyvä maali tykistölle. Mutta ainoastaan kerran tuli muutama kranaatti kyseiselle alueelle aiheuttaen heti vaunujen perääntymisen hetkeksi. Edelläoleva on vain yksi esimerkki siitä, että mikään ei toiminut. Päivän aikana ei vihollinenkaan ampunut tykistöllä hautausmaan seutua. Se vähäinen tulitus, joka oli, meni pitkäksi asemiemme yli. Yksi ilmapommitus osui kohdalle, mutta siitäkään ei aiheutunut meikäläisille tappioita. Raviradan länsipuolitse vihollinen suoritti unnustelevia hyökkäyksiä. Tulituksen aikana kuului usein, "ei saa ampua, omia on tulossa yli." Suoraan edessä raviradan suunnalla ei ollut panssarivaunuja eikä jalkaväkeä pyrkimässä eteenpäin. Noin klo 14.45 tienoilla vihollisen jalkaväkeä eteni vasemmalla olevalla hautausmaalla. Kova etenemishalu niillä näytti olevan, koska sotilaita juoksi pitkin hautausmaan kiviaitaa, johon poterostani oli matkaa n. 40 metriä. Siinä oli hyvä tilaisuus pitää kiviaidan päällä ja muuallakin hautausmaan alueella liikkuvia vihollisia kurissa. Siitä, mitä Viipurissa tapahtui 19-20.06.1944, on tutkittu ja kirjoitettu paljon, myös II/20. Pr:n 5.ja 6. komppanian osuudesta Ristimäen Kelkkalan alueella. Aluksi oli sellainen tieto, että vetäytyminen alkoi 6. komppanian alueelta. Myöhemmin on tullut korjaus sen alkamisesta 5. komppanian alueelta, joka käsitykseni mukaan tapahtuikin. Perustelen edelläolevaa lausuntoa sillä, että vihollinen oli hautausmaalla, joka kuului 5. komppanian vastuualueeseen ennen vetäytymistiedon tuloa 6. komppanian alueelle. Myös tapahtumien kellonajoista on erilaisia käsityksiä. Poteroni jätin klo 15.20. Silloin vihollinen oli edennyt autausmaalla jo huomattavasti yli poterolinjan tulittaen meikäläisiä pikakiväärillä. Huolto ei toiminut Viipurissa olon aikana ainakaan 6. komppanian alueella. Miehet kyllä tulivat toimeen muutaman vuorokauden ilman ravintoakin, mutta tyhjällä pyssyllä ei paljoa sodita. (kursivointi valkosuomalainen)
Mitään massiivista venäläisten läpimurtoa ei Viipurissa Ristimäen/ Lepolan hautuumaiden murtokohdassa tapahtunut. Muutamat panssarit kokeilivat kannaksentien puolustusta ja niitä ajoi miinoihin. Ainakin yksi tuhottiin malliksi. Vihollisen jalkaväki tunnusteli höökimällä Kelkkalan raviradalla suomalaisten linjoja.
Vihollisen tykistökeskitykset menivät etulinjan yli. Puolestaan oman tykistön toiminta oli olematonta. Se oli käyttänyt ennen varsinaisen taistelun alkua (klo 13) kaikki raskaan pston ja krh:n kranaatit. Kevyellä pstolla oli vielä putkeen laitettavaa mutta sekin säännöstelyn alla. Muiden yhtymien tykistön tulta ei osattu tai kyetty käyttämään hyödyksi.
Vihollinen lentopommitus osui pääosin rautatieuralle. Kuhlmeyn Stuka-lentue moukaroi aamupäivällä venäläisten panssarikolonnia Maaskolan kunnalliskodin edustalla. Punailmavoimilla eli stalinin punakotkilla oli täysi ilmaherruus. Silti omat Mersu-lentueet toimivat täydellä teholla 20.6. saaden useita pudotuksia Viipurin yllä ja lähistöllä.
20.6.1944
I./SG3 pommitti panssarikolonnaa Kaislahden aseman eteläpuolella 8 FW:n saattamana, hyökkäyskolonnaa Huumolan aukeilla 12 FW:n saattamana ja panssareita Viipurissa kolmeen eri otteeseen. Suomalainen ilmantorjunta ampui 3./SG3:n Ju-87:n alas Viipurissa. Taka-ampuja loukkasi itsensä hypyssä II./JG54 pudotti päivän aikana 7 viholliskonetta
Joka tapauksessa vihollisen manööveröinti aikaansai sen, että miehiä alkoi pitkin päivää valua taaksepäin. Tietysti ammuksia hakemaan, a-tarvikkeiden puute oli todellinen. Sitten kolme T 34 -venäläispanssaria eli sotkaa pääsi läpi. Se hermostutti kelvottoman huonosti varustettuja ja tuettuja suomalaisjoukkoja siinä määrin, että vetäytyminen alkoi toden teolla. Nämä päämäärättömästi Viipurin kaduilla kaasuttelevat tankit "mursivat" Viipurin puolustuksen.
Kuriositeettina 20 prikaatin lääkintähuollosta: sairasauto-osasto, sekä haavoittuneiden että kaatuneiden kuljettamiseen tarkoitetut kuorma-autojen kuljettajat kieltäytyivät ajamasta Viipuriin. Sen vuoksi Naistensairaalan JSP:n ainakin 10 haavoittunutta, n. 30 sankarivainajaa jäivät evakuoimatta. Tämän JSP:n lääkäri Salonen ja lääkintävääpeli jäivät vihollisen käsiin. Kaikkien heidän kohtalonsa on tuntematon.
Vertailun vuoksi
Talvisodan aikana Summan murtumisen 13.-14.2. jälkeen puna-armeijan joukot vyöryivät mieslukuisina ja panssareiltaan, tykistöltään ja muilta resursseiltaan ylivoimaisina kohti Viipuria. Sen edustalle tämä armaada saapui väliaseman käytyjen taisteluiden jälkeen 1.3.40.
Hyökkäyksen puna-armeijan yhtymät aloittivat ensin Hevossaaren - Huhtialan - Kangasrannan -suunnassa eli enemmänkin kannaksen rantatien/ Kuninkaatiensuunnalla kuin kannaksentiellä. Tästä taistelusta kerron toisessa artikkelissa.
Olennaista kuitenkin taisteluissa Viipurista on se, että talvisodan aikana siitä ei luovuttu. Epätoivoisesti ja suuria tappiota kärsien pidettiin asemat tankkeja väistellen maaliskuun alusta sodan päättymiseen 13.3.40 asti. Talvisodan sankarilliset suomalaiset sotamiehet osoittivat, että he pystyvät puolustumaan asutuskeskusta ja alueellista koskemattomuutta tehokkaasti mutta suurin uhrauksin.
Tuolloin Moskovassa olivat meneillään rauhanneuvottelut. Sodanajan valtiojohto, oiva taistelijapari pääministeri Ryti ja ulkoministeri Tanner panivat siellä parastaan. Valtionjohtomme ja päämaja edellyttivät jyrkkää vastarintaa lähes tappiosta piittaamatta. Nämä tahot enemmän tai vähemmän kuvittelivat, että rajalinja olisi etulinjan mukainen tai ainakin sinne päin. Kenraaliluutnantti Öhqvist puolestaan halusi vetäytyä Viipurista, välttää saarrostuksen ja säilyttää joukot taistelukelpoisina.
Mutta jatkosodassa Viipuri menetettin kuin varkain tai vahingossa, kaupungin viimeisenä päivänä 20.6.1944, 6-8:ssa tunnissa. Harvat taistelivat loppuun saakka kuten IV pataljoonan komentaja majuri Kirma. Hänen kohtalonsa jäi myös epäselväksi.
Kuka oli lopulta oikeassa?
Onko sillä väliä - Viipuri menetettiin. Ensin sodassa ja sitten rauhanteossa CCCP:lle.
Nyt sitä ollaan menettämässä henkisesti. Jotkut suomalaiset eivät Viipuria miellä, tunnusta tai sellaista halua ikiaikaiseksi suomalaiseksi maaksi ja suomalaisen kulttuurin ydinalueeksi. Virallinen Suomi ei uskalla edes puhua suomalaisten oikeuksista ja intresseistä karjalankannakseen ja muihin vääryydellä menetettyihin alueisiin.
Mitään väliä ole näytä olevan tavallisten suomalaisten uhrauksilla. Isoisäni menetti silmänsä, moni muu menetti enemmän. Minulle sillä on väliä. Ja näin uskon olevan monelle muullekin.
Haustausmaat tänään - pronssisotilaan tekosia?
Toisin kuin Ristimäen hautausmaan, Lepolan hautausmaan uudet siviiliasukkaat ovat ottaneet käyttöönsä. Sinne on pystytetty puna-armeijan sotilashautamuistomerkki. Siellä seisoo unohdettu Viipurin pronssisotilas. Edes vierailuni aikaan puna-armeijan päivänä sitä ei oltu muistettu neilikkatulvalla tai mauttomilla muovitekeleillä.
Viipurin Lepolan hautausmaan unohdettu pronssisotilas puna-armeijan päivänä -08. Ja hyvä niin!
Keväällä 2008 venäläiset viettivät taas ns. voitonpäivän militaristista bakkanaalia myös Viipurissa. Ja laskivat seppeleitä kuvassa näkyvälle "Viipurin pronssisotilaan" patsaalle. Taas ylistettiin sitä, että neuvostosotilaat nimenomaan vapauttivat Viipurin. Joku itsetietoisempi maa kuin Suomi lähettäisi nootin tälläisestä virallisesta, tietoisesta ja toistuvasta valehtelusta.
Venäläiset ovat tuhonneet molemmat hautausmaat suomalaisista haudoista ja muistomerkeistä tai tärvelleet ne kelvottomiksi. Ja tasoittaneet puskutraktoreilla jopa niin, että poteroitakaan/ juoksuhautoja ei ole enää havaittavissa. Lepolan hautausmaan maalla näkyi suomalaisia hautakiviä, joista oli pyyhitty suomalaiset henkilötiedot pois mutta pantu venäläisen vainajan nimi päälle tai toiselle puolen kiveä. Puolestaan hautaristejä ei ole kierrätetty. Ne on katkottu juuresta rahanarvoiseksi vaihtotavaraksi. Molemmilla hautausmailla, etenkin Ristimäellä, hautoja on ryöstetty ne auki kaivamalla. Myös narkomaanit käyttävät niitä piikittämispaikkoina.
Näin kertoi myös melko hyvä FST:n tv-dokumentti Viipurista, tieto perustuu Stepakovin ja Balashovin kirjaan, joka käsittelee karjalankannasta sotien jälkeen. Tämä kuului vuonna 1948 alkaneeseen kommunistis-venäläiseen kulttuurivallankumoukseen, jonka tarkoituksena oli pyyhkäistä kaikki suomalaisuus Viipurista ja kannakselta eli nykyiseltä Leningradin alueelta. Paikkakuntien ikiaikaiset nimet muutettiin täysin ja venäläistettiin. Vain muutamia poikkeuksia jäi muistuttamaan suomalaisesta perinnöstä.
Viime kesänä suomalaiset ja venäläiset tahot aloittivat Länsi-Viipurissa sijaitsevan Sorvalin hautausmaan kunnostamisen eu-rahoituksella. Eu-rahallaankaan ei kuitenkaan voida ennallistaa kaikkea. Muun muassa päätie lännestä Kivisalmen massiivisen sillan yli on venäläisten toimesta peruuttomasti oikaistu Sorvalin kohdalla kulkemaan hautausmaan päällä.
